Arjen koitto

Ylihuomenna koittaa pelkäämäni päivä: puoliso palaa töihin isyys- ja kesälomaltaan. Olen jo vajaan viikon ollut toisinaan pelosta jäykkänä, sillä mun päähäni ei mahdu miten mä selviän arjesta temperamenttisen ja vilkkaan uhmiksen ja välillä hyvinkin tissiriippuvaisen vauvan kanssa. Miten me ikinä päästään ovesta ulos kolmistaan? Sisällä ei uhmiksen kanssa kovin kauaa jaksa, koska sille on ihan henki ja elämä päästä ulkoilemaan.

Vauvan kanssa elo on tasaantunut alkurytinöistä. Vauva on jopa alkanut nukkua öitä aina siitä lähtien kun lopetin parisen viikkoa sitten imetykset istualtaan. Vauva myös tuntuu olevan maltillisempi kakkija ;) kuin veljensä aikoinaan eikä öisin tarvitse olla joka välissä vaihtamassa vaippaa (veljensä turautti öisinkin useita kertoja vaipan täyteen) - sekin varmasti rauhoittaa. Toki vauva herää öisin syömään, mutta syömiset eivät kestä järjettömän kauaa ja monesti nukun niiden ajan, mikä on aika ihanaa.

Vauva on myös parisen viikkoa ollut rauhallisempi, kun sitä ennen olisin voinut kuvailla vauvaa sanalla perustyytymätön. Muutos tuli oikeastaan yhdessä yössä: yhtäkkiä vauva vaan alkoi nukkua paremmin eikä ollut kaikkea hereilläoloaikaansa itkuinen ja tuskaisen oloinen. Olemme käyneet vauvakahvilassa ja vauvahieronnassa, mutta saapa nähdä miten jatkossa tulen pääsemään mihinkään kahdestaan vauvan kanssa. En tiedä uskaltaudunko tai kannattaako mun edes mennä perhekahvilaan molempien lasten kanssa, koska Ekan vilkkauden tietäen mä en ehdi muuta tehdä kuin juosta sen perässä "sammuttamassa tulipaloja".

Eka on aloittanut kerhon, jota on kaksi kertaa viikossa. Vähän hirvittää kuinka hiton aikaisin mun pitääkään herätä kerhoaamuisin, että saan paletin kasaan ja Ekan kerhoon. Ekan temperamentti mietityttää aika ajoin (päivittäin) edelleen - meno on välillä (aina) hurjaa. Eilen mm. kävimme eräässä keskustan leikkipuistossa ja meno oli koko ajan niin hengästyttävää, että multa meinasi loppua kunto. Eka ei uusissa paikoissa oikein edes malta pysähtyä leikkimään vaan juoksee vaan päättömänä ympäriinsä. Se näyttää melkein menevän johonkin ihmeelliseen koohotustilaan, jossa se ei yhtään pysty säätelemään itseään. Uhma on nykyään myös sitä luokkaa, että toisinaan hirvittää. Kuitenkin jos jostain saan olla kiitollinen niin Ekan nukkumisesta: Se tykkää omasta isompien lasten sängystään eikä sitä ole muistaakseni kuin pari kertaa tarvinnut palauttaa sinne takaisin. Pääsääntöisesti Eka menee mielellään nukkumaan ja saattaa vieläkin vedellä yli kahden tunnin päikkäreitä ja nukutukset kestävät yleensä muutaman minuutin. Aamuisin herättyään Eka saattaa mennä itsekseen lueskelemaan sohvalle ja tulee vasta vähän myöhemmin herättelemään meitä - silloinkaan se ei herättele mitenkään kovin pontevasti vaan saattaa todeta, että jaa nuo nukkuu vielä ja palaa olkkariin jatkamaan leikkejään. Eihän sitä yksikseen parane pitkäksi aikaa jättää (kun ei tiedä mitä se yksinään keksii), mutta meillä ei ainakaan toistaiseksi ole mitään superaamuvirkkua, joka alkaa heti silmät auki saatuaan vaatia viihdytystä. Ongelmia tulee kyllä sitten myöhemmin uhman myötä aamutoimissa - syömisessä, vaipanvaihdossa, pesussa ja pukemisessa - mutta se on taas kokonaan eri tarina... Kuten sekin, että Eka kieltäytyy määrätietoisesti edelleen käymästä potalla, vaikka olemme yrittäneet palkita toimituksesta mm. tarroilla.

Olen koettanut selvittää miten olisi mahdollista saada tämä kessi kuntoon jonkinlaisella (koti)treenillä. Pakko olisi yrittää aloittaa tekemään jotain, mutta taidan odotella vielä siihen asti kun sektiosta on kulunut 10 viikkoa. Valitettavasti tämä vatsan tila on jo alkanut vaikuttaa mun itsetuntooni ja olenpa kokenut ensimmäiset itseinhon vuorokaudetkin. Tämä vatsa ei voi jäädä tällaiseksi tynnyriksi. Olisin onnellinen, jos voisin todeta, että ongelma on sitä luokkaa, että normaalisti XXS-kokoinen valittaa pienestä pömpöstä, mutta kun en normitilassakaan ole mikään pikkutyttö vaikka lyhyt olenkin. Mun normipainoni on ns. normaalipainon ylärajalla, mutta tämä oikeasti iso vatsa tekee musta kyllä jo valaan. Mä en halua saada yhtäkään kysymystä ulkopuolisilta milloin mun seuraava laskettu aikani on.

Olen muuten havainnut puolisossa "klassisia kotiäitielkeitä". Se onnistui menemään johonkin välikausi- ja talvivaatehurmokseen useiksi päiviksi, tilaili lastenvaatteita netistä ja vakuuttui nettikeskustelujen myötä parin vaatemerkin erinomaisuudesta. Taaperon talvihaalareihin se esitti ehdoksi, että pitää olla joko merkkiä x tai y - väristä sitten väännettiin kättä jonkun aikaa. Tästä muutaman päivän kuluttua puoliso kertoi katsoneensa meille toiset vaunut (* Tori.fi:stä, jotka hän sitten kävikin saman tien hakemassa. Pitäisiköhän huolestua?



*) Muutaman kerran olemme huomanneet, että meillä on myös tarvetta tavallisille yhdistelmävaunuille - mielestäni olisimme kyllä pärjänneet myös noilla tuplilla, mutta on kieltämättä kätevämpää liikkua yksöisvaunuilla kun on liikenteessä vain yhden lapsen kanssa.