Vihdoinkin!

Pikaiset kuulumiset luurilla. Kuten ehkä arvata saattaa, täällä on jakauduttu. Synnytys käynnistyi vesien menolla klo 4 lauantaiaamuna ja kun lapsivesi oli hitusen kellertävää sekä äiti kipuinen lähdettiin aika pian synnärille. Noin vuorokauden likistelyn ja oksitosiinitiputuksen jälkeen todettiin, että ei se tule ulos alakautta ja sitten päädyttiin sektiojonoon. Sektion jälkeen lääkäri toteamaan, että tää vuoto ei oo nyt hallinnassa, joten potilas uneen ja toinen lääkäri paikalle.

Terve ja terhakka poika, 3630 g ja 50 cm, syntyi kuitenkin 29.7. klo 6.58. Poika voi mainiosti ja äiti koettaa toipua. ;) Mutta hitto, on se ihmeellinen otus!

Panadol

Pitkällisten pohdintojen jälkeen sain soitettua synnärille ja kysyttyä osastoyöpymisestä, mutta vastaanotto oli sitä luokkaa, että jään mieluummin kotiin nauttimaan mansikoista - vaikka sitten ei nukuttaisikaan. Viimeksi synnärillä sain lekurin puheista sellaisen mielikuvan, että voisivat osastolla oikeasti helpottaa mun oloani. Nytpä kuulosti kuvio ihan erilaiselta.

"Kuka sulle on sanonut, että voit tänne tulla?"
 

"No, tule sitten, jos olo on ihan sietämätön, mutta ei me voida oikein muuta tehdä kuin antaa Panadolia ja ehkä jotain kevyttä rauhoittavaa. Varaudu siihen, että joudut myös odottamaan, me ei sitten voida sua heti ottaa sisälle."

Ok, ymmärrän jos on kiire, mutta taidan kuitenkin nauttia ne Panadolit ihan kotona, saattaa olla ehkä mukavampaa.

Vika äitiysneuvolakäynti

Neuvolassa oli taas uusi täti, kun oma täti oli lomalla. Tämä oli lueskellut tietojani etukäteen, pisteet siitä. Ilman että ehdin edes paasaamaan aiheesta, täti valitteli jo heti ensimetreillä, että hänen kätensä ovat käynnistyksen suhteen sidotut eli hän ei voi tehdä muuta kuin kehottaa yliaikakontrolliin, joka on tällä seudulla tiettyyn aikaan kaikille yliaikaisille. Näin ollen meidän kontrolli on tasan viikon päästä. Mukaan kannattaa kuulemma ottaa sairaalakassi, sillä saattavat tehdä päätöksen käynnistämisestä saman tien. 

Olisin erittäin tyytyväinen, mikäli päättäisivät sitten kontrollissa käynnistää hetimmiten, ja jos/KUN sinne asti mennään, aion tehdä kaikkeni, että näin tapahtuukin. Käynnistämisessäkin on vaan kuulemma se varaus, että jos paikat eivät ole vieläkään kypsyneet tarpeeksi, niin eivät lähde edes yrittämään vaan passittavat kotiin.

Täti myös piti palopuheen osastolle menemisestä ja kehotti menemään sinne nyt aika herkästikin lepäilemään, sillä luonnollisesti jos olen väsynyt, en ehkä yksinkertaisesti jaksa enää synnyttää. Osastohommeli on vakavassa harkinnassa, mutta mua ei edelleenkään nappaa ajatus siitä sairaalaympäristöstä. Olen kuitenkin yrittänyt päättää, että jos olo ei yhtään kohene enkä seuraavanakaan yönä juuri nuku, niin huomenna on varmasti pakko mennä.

Tällä hetkellä kävely ei meinaa onnistua sitäkään vähää mitä ennen. Halusin käydä neuvolan jälkeen "jossain", kun ei turhan paljon tule ulkona liikuttua ja käytiinkin peräti ruokakaupassa (mikä oli sekin hankalaa). Sen jälkeen päätettiin käydä grillaamassa mökillä, mikä taisi olla virheliike. Ilmeisesti yhdistelmä auto+hiekkatie on jotenkin tosi kökkö, sillä se aiheutti taas ihan järkyttävät krampit. Mökillä en enää pystynyt kunnolla kävelemään ja kun sieltä kuitenkin piti tulla poiskin, niin nyt on aika huono happi. Kävely sattuu ihan saakelisti alavatsaan ja toosaan sekä nyt myös alaselkään. En meinaa saada jalkoja tottelemaan ja liikeradat ovat ihan minimaaliset. Kuka tahansa rollaattorimummo vetää muhun verrattuna poimunopeudella.

Selkä

Olenkin ihmetellyt, miten selkä on ollut niin hyvässä kunnossa koko raskauden (toimistoduunissa kun on selkä jumittunut pari kertaa ihan huolella), mutta nyt taisi sitten pamahtaa sekin. Jotain iskiastyyppistä särkyä aamuyön tunneista lähtien, ei pysty nukkumaan. En edes haaveile, että olisi kyse jostain synnytystä ennakoivasta selkäsärystä.

Paineet ovat varmaan taas kohdillaan neuvolassa.

Elämä moukaroi

Ei taida taas olla vaikeaa vähän itkeskellä huomenna neuvolassa. Takana se tavallinen: hurjaa möyrintää, kipua, pingottunut ja kivikova vatsa, torkahtaa, supistaa, alapäähän pistää (ns. sukkapuikkokipua?), pakko nousta ylös ja stepata edestakaisin, torkahtaa, supistaa, sukkapuikkoa, pakko nousta ylös, torkahtaa, supistaa... En varmaan puolta tuntia saanut viime yönä yhtäjaksoista unta, päätä särkee, sekava olo.

On vähän sellainen fiilis, että elämä vittuilee. Kaikkein pahimpia ovat aamuyön tai aikaisen aamun tunnit, kun taas kirkastuu, että kivasti mennään joillain seitsemän minuutin supisteluväleillä, mutta kyllä nämä tästä taas laantuvat. Ja niinhän siinä aina käy.

[Synnärin lekuri muuten taannoisella käynnillä opasti supistuksista, että ne ovat varmaan olleet mulla sellaisia, että kun pari kertaa hengähtää, niin ne ovat siinä, mutta synnytyssupistukset ovat sitten vähän eri luokkaa. Olin siinä vaiheessa vähän pihalla, joten reagointi jäi vaisuksi, mutta kyllä nämä supistukset ihan kestävät sen pari minuuttia eikä pari henkäisyä tee niille yhtään mitään vaan välillä joutuu jopa ulisemaan. Uskon silti, että eivät nämä vielä mitään synnytyssupistuksia ole, mutta ihan tarpeeksi kivuliaita kuitenkin.]

Mulle alkaa olla aika selvää, että ei tämä täältä ilman mitään avustusta itsekseen lähde ulos tulemaan. Jos en huomenna saa jotain yliaikakontrolli- tai käynnistysaikaa, niin alan harkita itseni kahlehtimista synnytysvastaanoton oveen. (Ja näiden ajatusten jälkeen pitää ruoskia itseään, koska käynnistys on paha, paha, paha asia.)

Odottavan aika

Se siitä, että tuttujen kysely lapsen tulosta ei ärsyttäisi. Nyt ei varmaan ole sellaista lausahdusta keksittykään, joka ei ärsyttäisi. Joo, ihan varmasti joku kolmesta ässästä on tehonnut serkunkumminkaimalla ja sen jälkeen on lähdetty muutaman tunnin kuluttua synnyttämään. Joku on varmasti juonut lasin vettä ja lähtenyt senkin jälkeen synnyttämään - en silti usko, että vedenjuonti laukaisee synnytyksen. [Seksin on kai todettu olevan ainoa noista ässäkikoista, joka saattaa vaikuttaa oksitosiinin (orgasmi) ja prostaglandiinin (sperma) ansiosta.] Tosin onpa noita kikkoja silti kokeiltu, ei niissä niin paljon menetä.

Sen lisäksi, että jokainen tuntuu tietävän vissisti, miten synnytys käynnistetään kotona, ehkä eniten ärsytystä aiheuttavat jälleen ne perinteiset latteudet. "Ei taida olla yksikään vauva sinne masuun jäänyt, hahahah." No shit, Sherlock. Top kolmoseen päässee myös "odottavan aika on pitkä" -sarja - ei, mä en nyt just osaa enkä pysty haaveilemaan siitä, että saan nähdä jonkun mussukan/kullan/murun, mä vaan haluan tän helvetillisen olotilan loppuvan! (Täytyy tosin myöntää, että ennen kuin sain omakohtaista kokemusta, en edes tajunnut kunnolla, miksi äidit loppuvaiheessa toivovat niin paljon synnytystä - taisin minäkin naiivisti kuvitella sen vaan johtuvan siitä, että tahtoo kiihkeästi jo tavata jälkikasvunsa. Tosin taitaa jokainen näistä "odottavan aika on pitkä" -kommentoijista olla itsekin äiti, joten lapsettomuuskaan ei aina selitä latteuksia.)

Mieskin on ihan tulisilla hiilillä, mutta silläkin näyttää välillä toivo hiipuvan. Jokin aika sitten se totesi, ettei lähde enää harrastamaan puolen tunnin matkan päähän vaan päivystää kotona, mutta kyllä tämä aika käy pitkäksi sillekin. Just todettiin, että menkööt tänäänkin harrastamaan - tuskinpa tästä niin äkkilähtöä tulisi muutenkaan.

Yöllä taas supisteli ja satunnaisesti koko ajan nyt päivälläkin. Täytynee lähteä vaappumaan asioille keskustaan, vaikka eipä siitä ennenkään ole apua ollut. Keskustareissun jälkeen voisi taas lueskella niitä "38+5"- ja "muutaman tunnin supisteli" -synnytyskertomuksia. Ja onneksi tänään on Sydänääniä-ilta.

Tylsää

On niin tylsää, että järki lähtee. Tänään ei jaksa olla edes raivoisan vittuuntunut, vaikka eilen olikin vittuperkele- ja kadepäivä. Piti kaivaa netistä synnytyskertomuksia ja niitä saakelin masukuvia. Piti lueskella, kuinka muilla ei ole ollut mitään raskausvaivoja ja synnyttämään ollaan lähdetty ekoista 10 minuutin välein tulevista supistuksista pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Piti katsoa kuinka muilla on sievät timmit tissit jopa raskauden loppumetreillä (itsellähän on hinkit turvonneet koko raskausajan ja ne ovat nyt saavuttaneet semmoisen ihanan emäntämäisen - hyi hitto - ulkomuodon tuossa vatsan päällä) ja yläkäyrillä menevä pikkukumpu, jonka kanssa on kiva harrastaa urheilua ja käydä vähän shoppailemassa ihan viimeiseen asti ("Raskaus ei ole sairaus!").

Eilen myös pelkäsin, että en tule pitämään koko lapsesta, koska se on tehnyt mun elämästä niin pirullista. Mä en olisi koskaan halunnut lasta ilman miestä. En ole koskaan tahtonut olla raskaana tai imettää. Suurinpiirtein kaikki mun kauhukuvani raskaudesta ovat käyneet toteen ja tämä on ollut juuri niin kamalaa kuin olen aina kuvitellutkin. Mietin, että mun lähtökohtani äitiydelle ovat varmaan sitä luokkaa, että musta tulee väistämättä aivan paska mutsi.

Tänään mietin lähinnä sitä, kuinka tässäkin hommassa voi näemmä epäonnistua, kun ei vaan saa ulostettua yhtä lasta sisuksistaan.

Paine alakerrassa alkaa olla aika hurja. Ei tee mieli kävellä. Pissaaminen sattuu enkä saa rakkoa tiristettyä tyhjäksi.

Iltapäiväjalka

Näkisittepä iltajalan. 

Talouden toinen tyyppi joutuu nyt iltaisin hierontahommiin - tosin tilanne palaa aika pian siihen mistä lähtikin, sillä tämä turvotus saa alkunsa siitä, että vatsa painaa nivusiin. Nyt muutamina öinä olen onnistunut nukkumaan vähän matalammilla tyynyillä, joten onneksi turvotus on helpottanut hetkeksi. Silti monesti herään myös aamuisin jalat aivan tönkköinä ylös nivusiin asti.

LA

Ei mitään uutta. Supistelua jatkuu nyt kolmatta päivää putkeen, mutta supistelut ovat edelleen satunnaisia. Alkaa taas ketutus lisääntyä. Miehellä alkoi kesälomakin pari päivää sitten ja olis ollut mahtavaa, jos osan kesälomasta olis voinut hyödyntää näihin vauvatouhuihin, mutta eipä aina toiveet toteudu.

Meillä ei muuten vieläkään ole se sänky kasattuna, mutta eipä näytä olevan mikään kiirekään.

"Ulkona kesäyö"

Tehtiin eilen ex tempore -retki mökille. Teki terää mielenterveydelle, ja illalla sitten alkoivat taas supistelutkin tauon jälkeen. Olin jo toiveikas ja aloitin yöllä kellottelun, mutta nukahtelin ja aamukympiltä totesin, että ei tainnut taas tulla lasta eikä paskaakaan. Nytkin koko ajan supistelee, mutta voin hyvin puuhailla samalla enkä oikeastaan jaksa enää edes tuijottaa kelloa. Kaipa nämä tästä voimistuvat, kun h-hetki lähestyy.

Sinänsä mielenkiintoinen tämä lasketun ajan läheisyys, että ihmiset todella ottavat paljon yhteyttä ja kyselevät "jokojoko". Monet kokevat jatkuvan kyselyn ärsyttävänä, mutta mua ei - ihme kyllä - ole vielä nyppinyt. Aika mataa ja päivät ovat pelkkää odottelua, joten olen ihan mielissäni, jos voin kommunikoida ihmisten kanssa, vaikka sitten joutuisinkin hokemaan, että ei, ei se nyt vaan tunnu tulevan pihalle.

Tätä voisi vetää repeatilla: