Karjuvauva ei sitten poistunutkaan. Eilen taisi olla mun vauvahistoriani surkein päivä: jossain vaiheessa suunnittelin jo laukkujen pakkausta ja muuttoa toiseen osoitteeseen sekä ajan varaamista sterilisaatioon (että ei nyt ainakaan lisää näitä kääpiöitä, ikinä!). Väsytti niin paljon, että hetkittäin kävi jo mielessä, että nyt lähtee henki. Tuli tiuskittua ja tuskastuttua niin lapseen kuin elukoihinkin, mistä on tietysti nyt henkinen krapula.
Mä oon nyt ilmeisesti saanut hankittua jonkinlaisen unihäiriön itselleni ja vauvallahan sellainen jo tuntuu olevan (joo, tiedetään, ne heräilee, ei oo välttämättä häiriö). Olen yrittänyt saada unta aiemmin kuin aamuyöstä, mutta tuloksetta. Toissa yönä uni tuli ehkä joskus kolmen, neljän välillä, mutta siitä alkoikin sitten sellainen heräilyrumba, että parempi olis varmaan ollut olla nukahtamatta ollenkaan. Mä sain myös burnoutin istumaimetyksistä ja itku silmässä totesin, että hartiat ja kädet ei enää kestä jantterin jatkuvaa pitelyä (en vaan saanut hyvää asentoa tyynyillä tuettuna, siinä koomassa vauva tuntui aina jotenkin litistyvän tissiä vasten). En sitä paitsi meinannut pysyä enää edes tolpillani vaan nukahtaa kirjaimellisesti istuvilleni vauva sylissä. Onneksi sitten aamuyöstä myös makuuimetys onnistui tauon jälkeen. Jantteri sen sijaan huutoheräili vähän väliä enkä todella tiennyt, mistä kenkä puristaa. Välillä kaveri joikasi silmät tiukasti kiinni enkä tiennyt oliko se ylipäänsä hereillä vai ei. Meni kuitenkin aika pitkälti kanteluksi.
Sama jatkui eilen päivällä. Sitteri paska, matto paska - ainoa mikä kävi oli liikkuva syli. Tietty kaaosta piisasi myös muulla saralla, sillä samaan aikaan elukatkin käyttäytyivät kuin pahaiset siat ja yksi myös laatoitteli useampaan otteeseen keittiössä. En sitten päässyt lähtemään pojan isomummolaankaan ollenkaan niin kuin oli sovittu, kun aika meni hyssytykseen enkä uskaltanut lähteä, jos siellä sama meno olisi jatkunut. Isomummolaan on jonkunmoinen automatka, mutta kun enää ei voi laskea oikein senkään varaan, että päiväunet onnistuvat edes autossa, niin päätin jäädä kotiin ja antaa vaunulenkin aka päiväunet miehen hoidettavaksi, kun mies tulee töistä.
Olis tietty voinut nukkua koko pojan vaunulenkin ajan, mutta siihen mennessä en ollut saanut muruakaan rinnan alle ja alkoi tietysti väsymyksessä ketuttaa myös huushollin siivo. Joten ei kun raivopäissään raivaamaan keittiötä. Tunnin unet ehdin kai kuitenkin sipaista.
Illemmalla kantelu jatkui. Poika nukahti parin minuutin karjumisen jälkeen Manducaan (miehen piti totta kai pysyä liikkeessä), mutta unta ei riittänyt taaskaan kuin puoleksi tuntia. Tissillekään ei nukahtanut. Illalla mentiin kaikki yhtä aikaa sänkyyn ja nyt sitten yhtäkkiä poika ei raivostunutkaan sänkyyn laitosta. Nukahti ensin tissille, mutta heräsi 10 minuutin päästä, sain nukahtamaan uudelleen sylissä. Sen jälkeen heräilyä noin tunnin välein, aamuyöstä KAI vähän harventui, ei selkeää muistikuvaa. Kahteen mennessä en itse kuitenkaan ollut taaskaan saanut nukahdettua kuin muutaman kerran ja joka kerran mut herätti välittömästi joko lapsi tai elukka. Elukan takia heräsin kolme kertaa ja kävin jo antamassa ruokaakin, että saisin elukat uneen. Ylipäänsä koko yön aikana lapsi heräili joitakin kertoja räväyttämällä yhtäkkiä silmät ammolleen, mutta sain sen nukahtamaan aika pian uudelleen joko taputtamalla kevyesti reiteen tai heijaamalla sylissä. Tissikin toki kelpasi.
Tänään herättiin ysin pintaan ja tällä kertaa aamu näytti pojan mielestä olevan varsin mukava. Sain keitettyä kahvit ja juotuakin ne. Nyt kaveri nukkuu tässä tissillä. Jospa tästä päivästä tulisi vähän parempi meille kaikille.
lauantai 8. joulukuuta 2012
torstai 6. joulukuuta 2012
Parempi mieli?
Eipä tullut paljon unta kuuppaan viime yönä, mutta poikanen sentään vaikutti heräävän hyvällä tuulella. Tänään kun päästään vielä pitkälle lenkille, niin jospa saatais tuon karjuvauvan tilalle taas se sama vanha hyväntuulinen ja leppoisa. Oma plääni on tänään myös mennä nukkumaan heti kun pikkutyyppikin, että jos vaikka sais ihmisten aikaan unta. Viime yönä kävin vielä kolmen jälkeen hakemassa yöpalaa, kun ei tullut uni silmään mitenkään päin.
Multa lähtee hiukset päästä. Olen koettanut muistaa taas ottaa mammavitamiinit, D:t ja muut, mutta tiedä sitten turvaudunko paniikissa jo kohta johonkin kamalan hintaiseen Prioriniin. Hiuksia on joka puolella, sängyssä, vaatteissa, sitä lähtee kampaan ja harjaan ja pestessä käsiin. Mulla on päässä kohta kaksi karvaa ristissä.
Multa lähtee hiukset päästä. Olen koettanut muistaa taas ottaa mammavitamiinit, D:t ja muut, mutta tiedä sitten turvaudunko paniikissa jo kohta johonkin kamalan hintaiseen Prioriniin. Hiuksia on joka puolella, sängyssä, vaatteissa, sitä lähtee kampaan ja harjaan ja pestessä käsiin. Mulla on päässä kohta kaksi karvaa ristissä.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Hei hulinaa!
Voi jumalan perse näitä meidän päiviä. Iskä menee huomenna töihin (se olis ollut lomautettuna, mutta päätti rahan perässä tarjoutua päivystämään) ja äitiä pelottaa. Meillä ei nukuta. Nyt just tuli varmaan joku vahinkonukahdus jo vähän jälkeen klo 22, mutta muuten ollaan menty ihan hullulinjalla. Yritäpä nukuttaa automatkalla, niin herätys tulee sekunneissa, kun päästään jonnekin sisälle. Liike ei enää auta.
Muutenkin päivisin sitteri on paska, leikkimatto on paska, mutta syli ja syli liikkeessä on rock ja pop! Manducassa tulee huuto, jos ei osaa hypähdellä ja pompahdella oikein.
Sisko kysyi tänään, että oletteko koettaneet, että nukahtaisiko se yksinään. Nukahti se viime viikolla - siis ihan ilman mitään nukutuksia, alkoi vaan unijodlata ja homma selvä. Nyt ei onnistu mitenkään päin. Parina iltana nukahdus tuli sylissä tanssahdellen, eilen tissillä sohvalla kun kaikki vempeleet oli kiinni* ja huone lähes täysin pimennetty eikä kukaan pukahtanut mitään (jostain syystä nyt pystyi kantamaan sänkyyn ilman heräämistä) ja tänään tissillä sohvalla. Välillä illalla sylitanssit :) aiheuttavat karjunnan - tyyppi kai arvaa, että jaaha, mua yritetään selkeesti nukuttaa, EN MUUTEN NUKU. Eilen tyrkättiin lapsi päiväunille viileään eteiseen (ei ulkovaatteita, joten ei ainakaan kuuma ollut), kun se sammahti syliin, mutta unta riitti ihan sen puoli tuntia.
Huomenna jos olis vähemmän pakkasta, lähden kyllä parin tunnin vaunulenkille. Tai isänsä lähtee ja mä meen nukkumaan, koska tuntuu, että kukun yöt valveilla istumaimetyksistä johtuen. Joskus on ikävä ekoja kuukausia ja niiden helppoutta.
* Meillä ei muutenkaan anneta vielä tämän ikäisen katsoa tv:tä, mutta toki se kiinnostaisi - jopa niin paljon, että aina ei malttaisi syödä.
Muutenkin päivisin sitteri on paska, leikkimatto on paska, mutta syli ja syli liikkeessä on rock ja pop! Manducassa tulee huuto, jos ei osaa hypähdellä ja pompahdella oikein.
Sisko kysyi tänään, että oletteko koettaneet, että nukahtaisiko se yksinään. Nukahti se viime viikolla - siis ihan ilman mitään nukutuksia, alkoi vaan unijodlata ja homma selvä. Nyt ei onnistu mitenkään päin. Parina iltana nukahdus tuli sylissä tanssahdellen, eilen tissillä sohvalla kun kaikki vempeleet oli kiinni* ja huone lähes täysin pimennetty eikä kukaan pukahtanut mitään (jostain syystä nyt pystyi kantamaan sänkyyn ilman heräämistä) ja tänään tissillä sohvalla. Välillä illalla sylitanssit :) aiheuttavat karjunnan - tyyppi kai arvaa, että jaaha, mua yritetään selkeesti nukuttaa, EN MUUTEN NUKU. Eilen tyrkättiin lapsi päiväunille viileään eteiseen (ei ulkovaatteita, joten ei ainakaan kuuma ollut), kun se sammahti syliin, mutta unta riitti ihan sen puoli tuntia.
Huomenna jos olis vähemmän pakkasta, lähden kyllä parin tunnin vaunulenkille. Tai isänsä lähtee ja mä meen nukkumaan, koska tuntuu, että kukun yöt valveilla istumaimetyksistä johtuen. Joskus on ikävä ekoja kuukausia ja niiden helppoutta.
* Meillä ei muutenkaan anneta vielä tämän ikäisen katsoa tv:tä, mutta toki se kiinnostaisi - jopa niin paljon, että aina ei malttaisi syödä.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Ravinto II (*tana!)
Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin, imetyksen kanssa on ollut haasteita. Vieraassa paikassa ei voi aina syödä eikä kotonakaan, jos vaikka jostain sattuu kuulumaan joku ääni tai on liikaa valoja päällä tai kuun asento on väärä. Jo pitemmän aikaa öisin on ollut välillä hankalaa, kun lapsi ikään kuin aukaisee suunsa syödäkseen, kääntyy kohti rintaa, mutta aivan viime senteillä vetääkin itsensä kippuraan ja hyvässä lykyssä läimäisee vielä molemmat kädet suun eteen. Tähän mennessä olen korjannut lapsen asentoa ja se on saanut syödyksi, mutta nytpä sitten ei enää tänään onnistunutkaan. Vähänkään kun yritän koskea tai korjata asentoa, pää kääntyy pois ja/tai alkaa karmea karjunta. Päivällä ja illalla alkoi karjunta pari kertaa myös sohvalla imetystyynyn päällä.
Olin muka valmistautunut näihin raivareihin. Paskan latvat. En osaa yhtään suhtautua. Miten hiivatissa tämä voi olla näin vaikeaa?! Raskaana ollessa ajattelin imetyksestä jotenkin niin, että se on alussa ihan silkkaa helvettiä, mutta jos siitä selviää, niin ei ongelmaa. En osannut jotenkin kuvitellakaan tällaista tilannetta.
En tiedä johtuvatko raivarit nyt enemmän siitä, että pikkujantteri huomioi ympäristöään aina vaan enemmän eikä malta keskittyä vai siitä, että se on ehkä himppasen pidentänyt syömisvälejä ja minä poloinen yritän liikaa tyrkyttää sille tissiä, jota se ei juuri silloin ole vailla. Nyt pitäis relata - tosi helppoa. Huokaus. Ja perkele.
(Olen kuitenkin saanut lapsen syömään aina jossain vaiheessa, joten kokonaan maidotta se ei ole ollut. Syöntivälit ovat kyllä perstuntumalla isompia kuin aiemmin.)
Olin muka valmistautunut näihin raivareihin. Paskan latvat. En osaa yhtään suhtautua. Miten hiivatissa tämä voi olla näin vaikeaa?! Raskaana ollessa ajattelin imetyksestä jotenkin niin, että se on alussa ihan silkkaa helvettiä, mutta jos siitä selviää, niin ei ongelmaa. En osannut jotenkin kuvitellakaan tällaista tilannetta.
En tiedä johtuvatko raivarit nyt enemmän siitä, että pikkujantteri huomioi ympäristöään aina vaan enemmän eikä malta keskittyä vai siitä, että se on ehkä himppasen pidentänyt syömisvälejä ja minä poloinen yritän liikaa tyrkyttää sille tissiä, jota se ei juuri silloin ole vailla. Nyt pitäis relata - tosi helppoa. Huokaus. Ja perkele.
(Olen kuitenkin saanut lapsen syömään aina jossain vaiheessa, joten kokonaan maidotta se ei ole ollut. Syöntivälit ovat kyllä perstuntumalla isompia kuin aiemmin.)
maanantai 3. joulukuuta 2012
Ärtymys
Olin viime viikon lopussa pari päivää erittäin ärtynyt ja väsähtänyt. Lapsi oli myös toisinaan kuin perseeseen ammuttu karhu, ei hetkeäkään yksinään ja koko ajan viihdytystä vailla. Kieltäytyi syömästä perjantai-iltana mummilassa, jonne "pakenin", kun mieskin lähti työvuorojen jälkeen pikkujouluihin. (Toki kävi mielessä, että on varsin epäreilua, että minä en pääse koskaan juhlimaan jne.) Söi sitten vasta kotona illemmalla - ja yöllä. Onneksi yöt eivät ole olleet ihan järjettömiä, syöntiväli on varmaan ollut keskimäärin sitä kahta tuntia. Onneksi sain myös eilen aamulla taas nukuttua - en taaskaan meinannut tajuta tästä maailmasta yhtään mitään, kun mies toi lapsen jossain vaiheessa syömään. Olin niin unessa, että mies joutui auttamaan lapsen rinnalle. Joskus ihmettelen vasta jälkikäteen, miten väsynyt olenkaan ollut ja miten väsymystä ei varsinaisesti aina päivisin tunne - muuta kuin sitten keskimääräistä helpommin syntyvänä ärtymyksenä (ja tietysti ainaisena "tyhmyytenä" ja muistamattomuutena).
Nythän ne pakkaset sitten tulivat. Toissa päivänä lapsi nukkui ensin rinnalla ja sitten jopa yksinään "pesässä" makkarissa tunnin verran, mutta eilen ei enää pesänukutus onnistunutkaan. Seurauksena ärtynyt ja yliväsynyt vauva, jota mies lähti viimein nukuttamaan autoajelulle. Illallakaan ei olisi uni maittanut millään, ja parin kuukauden tauon jälkeen turvauduimme sylinukutukseen. Olin ihan varma, että sekään ei onnistuisi (siinä vaiheessa oli jo laulettu aika monta biisiä ja tarjottu aika monta kertaa rintaa), mutta taisi lapsi olla sen verran väsynyt, että vartin "keinukävely" vei lopulta voiton.
Viime viikon ärtymys sai mut taas myös nostalgiseksi. Oli järjetön ikävä Helsinkiin. Katselin jopa Google Mapsista Helsingin karttaa ja mietin, että jäi sitten tuokin museo käymättä ja että tuollakin seudulla olisi ollut kiva käydä. Ajatella, että on asunut paikassa, jossa on ollut vaikka mitä mahdollisuuksia ja nähtävää - elämä on ollut jännittävää! Enkä muuten meinaa nyt mitään baarijännitystä vaan ihan vaikka päivän kokkauskurssia työporukan kanssa tai päivää Pihlajasaaressa ystävien kesken.
Viime viikolla oli myös järjetön ikävä jotain älyllistä ja sosiaalista aktiviteettia. Poika nukahti useampana iltana muutaman minuutin unijodlauksen jälkeen melko helposti, joten pojan nukahtamisen jälkeen googletin yhtenä iltana jopa paikallista perhekahvilatoimintaa. Raskausaikana neuvolan järjestämä äitikokoontuminen oli ihan karmeaa kuraa, tahdoin vain paeta paikalta mahdollisimman pian, mutta kyllähän tässä on todettava, että kun sosiaaliset suhteet rajoittuvat pariin sukulaiseen ja omaan mieheen (ja lapseen!) eikä juuri koskaan tule poistuttua kotoa muualle kuin ruokakauppaan (ja vaunulenkille), niin vähän saattaa alkaa päässä napsua. En vaan saa itseäni hirveästi innostumaan perhekahvilahommista, koska olen jokseenkin vakuuttunut, että sen tyylinen keinotekoinen sosiaalistuminen ei ole mun juttuni tässä kylässä. Parhaimmassa tapauksessa saan istua lapsen kanssa yksinäni jossain nurkassa sisäpiirijengin ja sen juttujen ulkopuolella. Olisi taas nöyryyttävää.
Saapa nähdä miten tilanteet kehittyvät. Tulevat päivät hieman jännittävät siinä mielessä, että imetys ei ole ollut ihan mitään maailman helpointa viime aikoina eikä sen puoleen myöskään unihommat. Näyttää olevan vakio, että heti kun alkaa iloita jostain kehityssuunnasta (kuten nyt vaikka viime viikon helpoista nukutuksista), suunta muuttuukin välittömästi.
Nythän ne pakkaset sitten tulivat. Toissa päivänä lapsi nukkui ensin rinnalla ja sitten jopa yksinään "pesässä" makkarissa tunnin verran, mutta eilen ei enää pesänukutus onnistunutkaan. Seurauksena ärtynyt ja yliväsynyt vauva, jota mies lähti viimein nukuttamaan autoajelulle. Illallakaan ei olisi uni maittanut millään, ja parin kuukauden tauon jälkeen turvauduimme sylinukutukseen. Olin ihan varma, että sekään ei onnistuisi (siinä vaiheessa oli jo laulettu aika monta biisiä ja tarjottu aika monta kertaa rintaa), mutta taisi lapsi olla sen verran väsynyt, että vartin "keinukävely" vei lopulta voiton.
Viime viikon ärtymys sai mut taas myös nostalgiseksi. Oli järjetön ikävä Helsinkiin. Katselin jopa Google Mapsista Helsingin karttaa ja mietin, että jäi sitten tuokin museo käymättä ja että tuollakin seudulla olisi ollut kiva käydä. Ajatella, että on asunut paikassa, jossa on ollut vaikka mitä mahdollisuuksia ja nähtävää - elämä on ollut jännittävää! Enkä muuten meinaa nyt mitään baarijännitystä vaan ihan vaikka päivän kokkauskurssia työporukan kanssa tai päivää Pihlajasaaressa ystävien kesken.
Viime viikolla oli myös järjetön ikävä jotain älyllistä ja sosiaalista aktiviteettia. Poika nukahti useampana iltana muutaman minuutin unijodlauksen jälkeen melko helposti, joten pojan nukahtamisen jälkeen googletin yhtenä iltana jopa paikallista perhekahvilatoimintaa. Raskausaikana neuvolan järjestämä äitikokoontuminen oli ihan karmeaa kuraa, tahdoin vain paeta paikalta mahdollisimman pian, mutta kyllähän tässä on todettava, että kun sosiaaliset suhteet rajoittuvat pariin sukulaiseen ja omaan mieheen (ja lapseen!) eikä juuri koskaan tule poistuttua kotoa muualle kuin ruokakauppaan (ja vaunulenkille), niin vähän saattaa alkaa päässä napsua. En vaan saa itseäni hirveästi innostumaan perhekahvilahommista, koska olen jokseenkin vakuuttunut, että sen tyylinen keinotekoinen sosiaalistuminen ei ole mun juttuni tässä kylässä. Parhaimmassa tapauksessa saan istua lapsen kanssa yksinäni jossain nurkassa sisäpiirijengin ja sen juttujen ulkopuolella. Olisi taas nöyryyttävää.
Saapa nähdä miten tilanteet kehittyvät. Tulevat päivät hieman jännittävät siinä mielessä, että imetys ei ole ollut ihan mitään maailman helpointa viime aikoina eikä sen puoleen myöskään unihommat. Näyttää olevan vakio, että heti kun alkaa iloita jostain kehityssuunnasta (kuten nyt vaikka viime viikon helpoista nukutuksista), suunta muuttuukin välittömästi.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Ravinto
Told you so. Saatiin kuin saatiinkin kehotus neuvolasta harkita kiinteiden aloitusta. Painollehan oli tapahtunut just niin kuin pelkäsinkin eli se ei ollut noussut mitenkään huimasti - 520 g viime kerrasta. Vieläkin mennään alle seitsemän kilon. Painokäyrä on kuulemma notkahtanut sen verran, että nykysuositusten mukaan vois olla hyvä alkaa pikkuhiljaa tumpata perunaa, porkkanaa ja bataattia poikasen kitusiin.
En oikein tiedä mitä ajatella. Olen tietysti pettynyt itseeni ja kykyyni imettäjänä, se on selvää. Mietin, mistä tämä notkahdus johtuu - maitoa mulla pitäis olla, mutta vaikuttaako tähän nyt myös poikasen imutapa eli onko se tehoton? Rinnalla roikkuminen ja sille nukahtaminen on aina ollut pieni ongelma. Ymmärtääkseni kai se taannoinen ab-kuurikin voi hetkellisesti pienentää maitomäärää, mutta en sitten tiedä olisiko se voinut vaikuttaa niin ratkaisevasti.
En vielä tiedä alanko noudattaa kehotusta heti, kohta vai katsonko kaikessa rauhassa miten tilanne etenee. Paniikkia ei kai kuitenkaan pitäis olla. Kai. Tietty kuin taikaiskusta tänään on ollut päivä, jolloin ruoka ei ole oikein maistunut enkä ole saanut poikaa syömään kunnolla. Taas se nukahtikin sänkyyn ilman maratonitissityksiä ja jo klo 22 maissa.
Piti muuten jutella neuvolassa kaikenlaisista jaksamis- ja parisuhdeasioista, mutta eipä meille edellisellä kerralla oltu muistettu antaa jotain lomaketta, joten ensi kerralla luvassa voimavarajuttuja enemmän. Jihuu. Mua myös kehotettiin hankkiutumaan johonkin sosiaaliseen aktiviteettiin, meinasin vähän ärsyyntyä.
Kysyin muuten myös tissitulehduksesta ja tuosta edelleen tuntuvasta kiinteämmästä kudoksesta, niin sen pitäis lekurin mukaan olla ihan normaalia. Joskus kuulemma tiehyt saattaa tulehtua sen verran, että turvotus jää hengailemaan pitemmäksi aikaa.
En oikein tiedä mitä ajatella. Olen tietysti pettynyt itseeni ja kykyyni imettäjänä, se on selvää. Mietin, mistä tämä notkahdus johtuu - maitoa mulla pitäis olla, mutta vaikuttaako tähän nyt myös poikasen imutapa eli onko se tehoton? Rinnalla roikkuminen ja sille nukahtaminen on aina ollut pieni ongelma. Ymmärtääkseni kai se taannoinen ab-kuurikin voi hetkellisesti pienentää maitomäärää, mutta en sitten tiedä olisiko se voinut vaikuttaa niin ratkaisevasti.
En vielä tiedä alanko noudattaa kehotusta heti, kohta vai katsonko kaikessa rauhassa miten tilanne etenee. Paniikkia ei kai kuitenkaan pitäis olla. Kai. Tietty kuin taikaiskusta tänään on ollut päivä, jolloin ruoka ei ole oikein maistunut enkä ole saanut poikaa syömään kunnolla. Taas se nukahtikin sänkyyn ilman maratonitissityksiä ja jo klo 22 maissa.
Piti muuten jutella neuvolassa kaikenlaisista jaksamis- ja parisuhdeasioista, mutta eipä meille edellisellä kerralla oltu muistettu antaa jotain lomaketta, joten ensi kerralla luvassa voimavarajuttuja enemmän. Jihuu. Mua myös kehotettiin hankkiutumaan johonkin sosiaaliseen aktiviteettiin, meinasin vähän ärsyyntyä.
Kysyin muuten myös tissitulehduksesta ja tuosta edelleen tuntuvasta kiinteämmästä kudoksesta, niin sen pitäis lekurin mukaan olla ihan normaalia. Joskus kuulemma tiehyt saattaa tulehtua sen verran, että turvotus jää hengailemaan pitemmäksi aikaa.
Oho!
Vähänpä taas eilen illalla tiesin. Poika nukkui aamuun asti. Seitsemältä otti hiukkasen huikkaa ja heräsi lopulta ysin pintaan eikä edes mitenkään erityisen nälkäisenä.
Iltapäivällä mennään neuvolaan kertomaan mm. meidän rytmistä (ja puhumaan parisuhteesta - laajennettu terveystarkastus nääs). Mitähän kertois?
Iltapäivällä mennään neuvolaan kertomaan mm. meidän rytmistä (ja puhumaan parisuhteesta - laajennettu terveystarkastus nääs). Mitähän kertois?
tiistai 27. marraskuuta 2012
Aina yhtä yllättävä - uni
Nukahtamis- ja uniasiat eivät lakkaa hämmästyttämästä. Makoilin about tunnin kakrun kanssa sängyssä ja koetin tarjota tissiä. Kakru ei kun hänkslää, ja jos en tietäis paremmin (!), voisin väittää sen olleen ilkikurinen. Kiljahtelua, kääntyilyä, tömpsyttelyä, jalkojen metsästystä ja jossain välissä ehkä parit rauhattomat hörpyt. Kyllästyin, kun meno oli niin vallatonta ja lähdin hakemaan taukoevästä. Mitä tekee poika? Alkaa välittömästi mun poistuttuani unijodlauksen ja nukahtaa. Kauaa se ei kyllä unessa pysy, veikkaan, koska tänä iltana on tankkaukset olleet hyvin vähissä.
Viime yökin yllätti. Yöt ovat olleet pääsääntöisesti rankkoja, herätyksiä on ollut monta. Eilen sitten loppui kuin seinään. Tarjosin aamulla moneen otteeseen tissiä, ei huolinut, piereskeli ja nukahti uudelleen. Syöntikertoja kertyi ehkä kolme - täsmällistä lukumäärää vaikea sanoa, koska olen aina aika kujalla. Ja mä olin ihan varma, että juuri tuosta yöstä tulisi karmeista karmein, koska käväisimme shoppailureissulla Tampereella ja shoppailujen päätteeksi vielä kahvittelemassa ystävien luona (voi että piristi!).
Nukahtamisjutuissa mietityttää myös, että mitä hiivattia meillä sitten tehdään, kun/jos (kovat) pakkaset tulevat ja mukeloa ei enää voi työntää pihalle nukkumaan päikkäreitä. Vähän hirvittää.
Viime yökin yllätti. Yöt ovat olleet pääsääntöisesti rankkoja, herätyksiä on ollut monta. Eilen sitten loppui kuin seinään. Tarjosin aamulla moneen otteeseen tissiä, ei huolinut, piereskeli ja nukahti uudelleen. Syöntikertoja kertyi ehkä kolme - täsmällistä lukumäärää vaikea sanoa, koska olen aina aika kujalla. Ja mä olin ihan varma, että juuri tuosta yöstä tulisi karmeista karmein, koska käväisimme shoppailureissulla Tampereella ja shoppailujen päätteeksi vielä kahvittelemassa ystävien luona (voi että piristi!).
Nukahtamisjutuissa mietityttää myös, että mitä hiivattia meillä sitten tehdään, kun/jos (kovat) pakkaset tulevat ja mukeloa ei enää voi työntää pihalle nukkumaan päikkäreitä. Vähän hirvittää.
torstai 22. marraskuuta 2012
Optimisti
Heräsin tajuamaan, että kohta pikkujätkä on siinä iässä ja lainasin kirjastosta seuraavat:
Enää puuttuu se aika, jolloin ehdin nuo kaikki kahlata läpi.
Tosin koska harrastan näemmä nykyään myös valvoskelua (en vaan meinaa saada unta ennen kahta tai kolmea vaikka jään sänkyyn sen jälkeen, kun lapsi on nukahtanut), niin eiköhän nuo johonkin väliin mahdu. Pari yötä sitten pikkujätkä kruunasi hänksläämisen pienellä itkeskelyllä. Ennen kuin tyyppi oli edes hereillä, ilmoille kiiri lohduton itku. Unia? Uusien taitojen aiheuttamaa yleistä levottomuutta? Tietysti myös pieni mahis on, että mun syömä antibioottikuuri aiheuttaa vatsanväänteitä, vaikka päivällä en ole kyllä huomannut käytöksessä mitään vatsavaivoihin liittyvää. Itselle ab-kuurista ei ole ainakaan vielä tullut mitään sivuoireita.
Anyways, pari yötä sitten ei siis juuri nukuttu. Välillä jopa repeilytti, kun kaiken kierimisen ja ininän keskeltä kuului toisinaan armotonta pärinää ja sylkemistä (tämäkin yksi ns. uusi juttu). Mies lähti aamulla taas keittämään kahvia poikasen kera ja mä jäin jatkamaan unia. Jossain vaiheessa mies toi poikasen syömään - hyvä kun havahduin. Nukuin sitten klo 14:ään, vaikka tarkoitus oli "nousta ihan kohta". Poikanen nukkui myös muutaman tunnin päiväunet tissin vieressä ja hörppi välillä omatoimisesti. Heräsi puoli tuntia mun jälkeeni.
On muuten ollut ihmeen virkistynyt olo tuon kahteen nukkumisen jälkeen. Toissa yönä nukuin osan yöstä sikiöasennossa vuoteen jalkopäässä, koska ihmiskuula ampuili niin kovaa tahtia edestakaisin. Rakensin sille sitten peitoista ja tyynyistä "kourun", jossa se voi kääntyillä päätymättä kuitenkaan mahalleen. Viime yö meni jo paremmin ja vaikka pikkujätkä edelleen kääntyili, sain kaikesta huolimatta nukuttua. Ehkä tää vielä tästä.
Niin se tissi. Meinasin kirjoittaa, että siellä se paakku on edelleen mutta hiukan pienempänä, mutta nyt tarkemmin tunnusteltuani en olekaan enää varma. Joku juttu siellä tuntuu yhä, mutta en oikein osaa enää sanoa, onko se normikamaa vai ei. Niin selvärajaisena se paakku ei enää tunnu. Meinasin, että jos paakku ei katoa, niin varailen aikaa yksityiseltä, mutta nyt olen vähän kahden vaiheilla. Ehkä odotan vielä.
Poikanen nukkuu taas tällä hetkellä mun sylissä imetystyynyllä. Eilen me nukuttiin toiset päikkärit mummilassa, kun itsekin nukahdin sängylle syötön yhteydessä. Näemmä nukkuminen onnistuu ainoastaan vaunuissa ja tissin vieressä. Olen miettinyt, että seuraavaksi pitää varmaan alkaa lueskella jostain nukkumishommeleista enemmänkin. Toistaiseksi kai nyt edetään tällä tissitaktiikalla, mutta joskus myöhemmin kai olisi ihan hyvä oppia nukahtamaan muutenkin. Jotenkin en vaan osaa ajatella, että vielä nyt näin pienen tarvitsisi edes osata nukahtaa tiettyyn aikaan tai että sitä pitäisi erikseen nukuttaa. Ehkä olen vaan patalaiskakin, mutta en todellakaan aio ruveta (vielä) mihinkään tuntikausien sisävaununukuttamiseen tai muuhun vastaavaan, jos ei ole ihan pakko. Samoin mä en nyt tunnu saavan tuota puoliltaöin nukahtamista korjattua aiemmaksi (enkä oikein enää jaksa maata tuntitolkulla makkarissa, kun aina vaan se lopullinen nukahtaminen tuntuu tapahtuvan puolenyön maissa, vaikka mentäis miten ajoissa rauhoittumaan ja syömään), joten ehkä me vaan mennään näin ja katsotaan rytmejä uudestaan sitten, kun ateriarytmeistäkin saadaan rutiinia päiviin.
Ai niin, PS: Välillä päässä soi se lastenlekurin "kyllä tuossa iässä herätään enää kahdesti yössä". Yritän olla ottamatta paineita. Meillä on todellakin herätty aika hemmetin paljon useammin kuin kahdesti yössä viime aikoina.
- Karen Ansel & Charity Ferreira: Vauvan ja taaperon keittokirja
- Gill Rapley & Tracey Murkett: Omin sormin suuhun (Kiitos vinkistä, Humanistimutsi!)
- Hanna-Maria Arosilta, Soile Ruottinen & Ulla-Maija Lähteenmäki: Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja
 |
| Kuva: Adlibris |
Tosin koska harrastan näemmä nykyään myös valvoskelua (en vaan meinaa saada unta ennen kahta tai kolmea vaikka jään sänkyyn sen jälkeen, kun lapsi on nukahtanut), niin eiköhän nuo johonkin väliin mahdu. Pari yötä sitten pikkujätkä kruunasi hänksläämisen pienellä itkeskelyllä. Ennen kuin tyyppi oli edes hereillä, ilmoille kiiri lohduton itku. Unia? Uusien taitojen aiheuttamaa yleistä levottomuutta? Tietysti myös pieni mahis on, että mun syömä antibioottikuuri aiheuttaa vatsanväänteitä, vaikka päivällä en ole kyllä huomannut käytöksessä mitään vatsavaivoihin liittyvää. Itselle ab-kuurista ei ole ainakaan vielä tullut mitään sivuoireita.
Anyways, pari yötä sitten ei siis juuri nukuttu. Välillä jopa repeilytti, kun kaiken kierimisen ja ininän keskeltä kuului toisinaan armotonta pärinää ja sylkemistä (tämäkin yksi ns. uusi juttu). Mies lähti aamulla taas keittämään kahvia poikasen kera ja mä jäin jatkamaan unia. Jossain vaiheessa mies toi poikasen syömään - hyvä kun havahduin. Nukuin sitten klo 14:ään, vaikka tarkoitus oli "nousta ihan kohta". Poikanen nukkui myös muutaman tunnin päiväunet tissin vieressä ja hörppi välillä omatoimisesti. Heräsi puoli tuntia mun jälkeeni.
On muuten ollut ihmeen virkistynyt olo tuon kahteen nukkumisen jälkeen. Toissa yönä nukuin osan yöstä sikiöasennossa vuoteen jalkopäässä, koska ihmiskuula ampuili niin kovaa tahtia edestakaisin. Rakensin sille sitten peitoista ja tyynyistä "kourun", jossa se voi kääntyillä päätymättä kuitenkaan mahalleen. Viime yö meni jo paremmin ja vaikka pikkujätkä edelleen kääntyili, sain kaikesta huolimatta nukuttua. Ehkä tää vielä tästä.
Niin se tissi. Meinasin kirjoittaa, että siellä se paakku on edelleen mutta hiukan pienempänä, mutta nyt tarkemmin tunnusteltuani en olekaan enää varma. Joku juttu siellä tuntuu yhä, mutta en oikein osaa enää sanoa, onko se normikamaa vai ei. Niin selvärajaisena se paakku ei enää tunnu. Meinasin, että jos paakku ei katoa, niin varailen aikaa yksityiseltä, mutta nyt olen vähän kahden vaiheilla. Ehkä odotan vielä.
Poikanen nukkuu taas tällä hetkellä mun sylissä imetystyynyllä. Eilen me nukuttiin toiset päikkärit mummilassa, kun itsekin nukahdin sängylle syötön yhteydessä. Näemmä nukkuminen onnistuu ainoastaan vaunuissa ja tissin vieressä. Olen miettinyt, että seuraavaksi pitää varmaan alkaa lueskella jostain nukkumishommeleista enemmänkin. Toistaiseksi kai nyt edetään tällä tissitaktiikalla, mutta joskus myöhemmin kai olisi ihan hyvä oppia nukahtamaan muutenkin. Jotenkin en vaan osaa ajatella, että vielä nyt näin pienen tarvitsisi edes osata nukahtaa tiettyyn aikaan tai että sitä pitäisi erikseen nukuttaa. Ehkä olen vaan patalaiskakin, mutta en todellakaan aio ruveta (vielä) mihinkään tuntikausien sisävaununukuttamiseen tai muuhun vastaavaan, jos ei ole ihan pakko. Samoin mä en nyt tunnu saavan tuota puoliltaöin nukahtamista korjattua aiemmaksi (enkä oikein enää jaksa maata tuntitolkulla makkarissa, kun aina vaan se lopullinen nukahtaminen tuntuu tapahtuvan puolenyön maissa, vaikka mentäis miten ajoissa rauhoittumaan ja syömään), joten ehkä me vaan mennään näin ja katsotaan rytmejä uudestaan sitten, kun ateriarytmeistäkin saadaan rutiinia päiviin.
Ai niin, PS: Välillä päässä soi se lastenlekurin "kyllä tuossa iässä herätään enää kahdesti yössä". Yritän olla ottamatta paineita. Meillä on todellakin herätty aika hemmetin paljon useammin kuin kahdesti yössä viime aikoina.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Tömps
Pari viime yötä on mennyt kouhotusta seuratessa. Tähänkin mennessä uudet taidot ovat näkyneet yöunissa, mutta enpä arvannut, että yökikkailu vaan yltyisi. Ei mitään puhetta alkuyön pitemmästä unipätkästä eikä muutenkaan pidemmistä unipätkistä. Meillä herätään taas noin 1½ tunnin välein. Yöllä on myös kiva tömpsytellä eli hakata äksänä nyrkkejä ja kantapäitä patjaan. Sen jälkeen seuraa kierintää puolelta toiselle ja tietysti turhautumista, kun mahalleen ei heti pääse (ininää tulee luonnollisesti siitäkin, jos kiepsahtaa vatsalleen ja joutuu kenottamaan siinä liian pitkään). Syöminen on mallia possujuhlat ja tissiä purraan ja revitään. Jos nännit eivät tätä ennen olleet rikki, niin nyt ne ovat. Auh.
Päivällä hulina jatkuu. Yksin ei ole hyvä olla, tissin vierusta tai syli on paras paikka. Tissillä taas riuhdotaan, potkitaan ja mätkitään. Matolla käännytään jatkuvasti ja nyt vatsallaan pitäisi jo päästä eteenpäin: pikkujalat potkivat hulluna ja turhautuminen on taattu. Jos päivällä sattuu nukahtamaan sisällä, herääminen tapahtuu viimeistään vartin päästä.
Iskä lähti vaunulenkille, joten mun pitää rientää suihkuun.
Päivällä hulina jatkuu. Yksin ei ole hyvä olla, tissin vierusta tai syli on paras paikka. Tissillä taas riuhdotaan, potkitaan ja mätkitään. Matolla käännytään jatkuvasti ja nyt vatsallaan pitäisi jo päästä eteenpäin: pikkujalat potkivat hulluna ja turhautuminen on taattu. Jos päivällä sattuu nukahtamaan sisällä, herääminen tapahtuu viimeistään vartin päästä.
Iskä lähti vaunulenkille, joten mun pitää rientää suihkuun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)