Uni

Olen nyt nähnyt ensimmäisen synnytysunen. Unessa kaikki oli tolkuttoman helppoa: makasin kylkiasennossa, nostin vähän toista jalkaa ja muksu oli maailmassa. Ei ollut kipuja eikä tullut yhtään repeämää ja olin unessa vaan, että tämähän oli helppoa kuin heinänteko. Jostain syystä synnytyksen jälkeen ajauduin johonkin tiedotustilaisuuteen (?!) pubiin, jossa oli oluttarjoilu. Otin tuopin ja mietin samalla, että hetkinen, mähän olen juuri synnyttänyt eikä ehkä ihan vielä paranisi kippailla. Sitten totesin, että hei, olut saa maidon nousemaan ja maistoin tuopista. =)

Unen jälkeen tuli hieman taikauskoinen fiilis ja aloin miettiä, että synnytyksestä on varmaan tulossa ihan horror-kokemus.

Lehmänhermo neuvolassa

Viime viikon neuvolakäynti oli mukava. Informaatiota tuli kivasti eikä tullut sellaista "kusetuksen" tuntua. Juteltiin terkkarin kanssa imettämisestä, kivunlievityskeinoista ja synnyttämään lähtemisestä. Nyt ei tullut puhetta luonnonkansoista, mutta toki terkkari on lapsentahtisuuden kannalla, se on selvää. En jaksanut hermostua edes muutamista aavistuksen verran tuomitsevista kommenteista koskien korvikevauvoja ja äitien halua päästä helpommalla. Kuulemma myös imettävät äidit tarvitsevat vähemmän unta. ;)

Näemmä tämä raskausaika ja hormonit tekevät tehtävänsä, sillä ainakin tällä hetkellä tuntuu, että osa mun vastenmielisyydestä imetystä kohtaan on kadonnut. Mä en ole ikinä osannut pitää imetystä mitenkään luonnollisena, ja imetyskuvat ja julki-imetys on lähinnä herättänyt kuvotuksen tunteita. Enää ei ajatus imetyksestä tunnu ehkä ihan niin pahalta. Tosin en edelleenkään esimerkiksi tahdo, että synnytyksen jälkeen yksikään kätilö tulee räpläämään mun tissejäni vaan toivoisin, että saan harjoitella imetystä kaikessa rauhassa.

Sain neuvolasta mukaani myös liikelaskentamonisteen, johon pitäisi täytellä vauvan liikemääriä. Taidan kapinoida. Tuo moniste on minusta omiaan vaan lisäämään stressiä ja paniikkia ja aion tehdä liikelaskentaa aika löysin rantein. Toistaiseksi olen yhtenä päivänä joutunut vähän miettimään, että onkos siellä mahassa nyt tänään möyrytty miten paljon, mutta muina päivinä tuntuu, että liikettä on sen verran, että mitään monisteita en ala täytellä.

Nyt on messissä myös synnytyshoitosuunnitelma. Täytyy vähän mietiskellä mitä siihen täyttelisi. Kysäisin nyt myös muuten tältä vakiterkkarilta paikallisesta neuvolakäytännöstä ja sain rehellisen vastauksen kunnan rahanpuutteesta. Arvostin sitä huomattavasti enemmän kuin jotain outoa lätinää "hyvästä järjestelmästä". Tosin terkkari totesi myös, ettei hän näe tarvettakaan useammalle lääkärikäynnille normaaliraskaudessa. Synnytystapa-arvioita tehtiin kuulemma vielä joitain vuosia sitten, mutta niistä on luovuttu senkin takia, ettei niillä ole todella usein mitään tekemistä käytännön kanssa. Ihan ok selitys sekin.

Mun sf-mittani ei muuten ollut juurikaan kasvanut. Terkkari selitti sitä sillä, että beibin pää on jo sen verran kiinnittynyt lantioon. Paino oli edelleen noussut tasaista tahtiaan ja painosta sain itse asiassa kommentin, ettei terkkari ole pitkään aikaan nähnyt näin tasaista painonnousukäyrää. Me mennään melkein kaikessa tosi tasaisesti keskikäyrällä, mitä nyt tuo sf-mitta on kääntynyt loivasti alakäyrälle.

Käninää

Lapsellinen vänkytys jatkukoon. Itkettää, mutta en saa edes itketyksi, perkele. Olen yrittänyt paikata parin tunnin yöunia pitkin päivää, mutta eihän siitä nukkumisesta mitään tule. Sellaista asentoa ei ole, jossa olis just nyt hyvä olla. Alapäätä painaa, kylkiä kiristää, häpyä ja nivusia vihloo. Sohvalle saatan saada vähäksi aikaa siedettävän asennon tyynyjen kanssa, mutta voi pojat, että leviää pää tähän makaamiseen. Vituttaa maata, kun samaan aikaan kämppä kaipaisi imurointia ja tuota pyykkiäkin riittäisi.

Ja tämä saatanan valkovuoto..! Ei riitä, että hikoiluttaa, mutta kun housuihinkin lurahtelee jatkuvasti - ihanan "raikas" olo. Tulen varmasti pitämään jälkivuodostakin.

Olen haaveillut jo aika monta päivää säärten sheivaamisesta ja bikinirajan siistimisestä, mutta en ole uskaltanut yrittää. Muutama päivä sitten sain kyllä varpaankynnet leikattua, mutta seurauksena olivat mojovat alavatsakrampit.

Tällä hetkellä eniten vihaamani raskauslatteus on: "Mutta ihanaahan tämä vain on, varsinkin kun palkinto on niin hyvä!" 

Huomenna pitäisi lähteä neuvolakäynnin jälkeen mökille yhdeksi yöksi - nyt kun vielä muka voi. Jee.

Ei mitään häpyä

Niin, ja heräsin muuten klo 3 häpykipuun. Olen lukenut, napannut särkylääkettä, selaillut nettiä, ruokkinut elukat, syönyt miehen kanssa aamupalan ja nyt vois ehkä harkita uudelleen nukkumaanmenoa. Moro.

Olen puhunut

Räyh. Nyt olis varmaan aika oppia pysymään poissa tietyiltä palstoilta ja blogeistakin tai sitten koettaa vaan sivuuttaa tietyt aihepiirit kokonaan. Ihan hemmetin lapsellista ja raukkamaistakin vaahdota aiheesta, mutta en nyt pysty pitämään kielenkantoja kurissa. Nimittäin lemmikit. Ja lapset. Ja (väsyneet) äidit (ja isätkin, mutta kun ne harvemmin internetskun ihmeellisessä maailmassa avautuvat). Perkele.

Mulla on taatusti tuntosarvet liian herkillä, jos alan epäillä, että lemmikeiden tarpeista ei huolehdita asianmukaisesti. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö itse olisi tehnyt virheitä omienkin lemmikkien kanssa tai edes osannut/tajunnut aina huolehtia niiden tarpeista riittävästi. Meilläkin on pohdittu erinäisiä käyttäytymishäiriötapauksia ja pohditaan varmasti vastaisuudessakin, ja ne omatkin hermot on olleet välillä TO-DEL-LA koetuksella. Mutta. Sissos, että mua korpeaa nämä tapaukset, että uikutetaan, kun kissat pissii nurkkiin ja mouruaa öisin (oho, kissat on leikkaamattomia) tai ollaan otettu joku pieni kiva koira lapsenkorvikkeeksi ja unohdettu kouluttaa se (oho, se käy ihmisiin kiinni ja räkyttää). Eikä niitä kissoja saa leikattua tai koiraa koulutettua, kun pieni lapsi ja väsynyt äiti. Tarvitaan vaan lässytystä ja päähän taputusta. Nih.

Tai sitten se keissi, että pistetään perheen lemmikki kiertoon, kun se räppää lasta, joka saa vapaasti mennä kurmuuttamaan lemmikkiä, koska lapsi ei tajua kieltoa sadankaan toiston jälkeen. (Tämän jälkeen otetaan sitten myöhemmin totta kai uusi lemmikki, ovathan ne niin ihkuja.) Mulla ei nyt ole järisyttävää kokemusta aiheesta, mutta jotenkin vois kuvitella, että koska pienenä sen lapsen ymmärrys on rajallinen, niin sitten asiat vaan hoidetaan niin, ettei se pääse kurmuuttamaan sitä lemmikkiä! Ei se ole välttämättä helppoa, ja vahtimassa saa varmasti olla koko ajan, mutta kuka perkele sanoi, että sen pitäisi helppoa ollakaan? Mä en sitten yhtään pidä näistä tapauksista, joissa vastuu vieritetään sille eläimelle sen sijaan, että mietittäisi edes hetken verran omaa panosta asiaan.

Ja jos sen lemmikin kanssa on ylitsepääsemättömän vaikeaa, niin kyllä siitä on sitten parempi luopua, mutta kiva olis, jos uuden kodin etsintään sitten myös vähän panostettaisiin. Ja uutta lemmikkiä ei kannata ehkä ihan heti ottaa, ei ainakaan jos ei yhtään viitsi perehtyä lemmikkien lajityypillisiin tarpeisiin ja siihen, mitä lemmikin omistaminen vaatii. Jos nyt tajuaa, että lapsellakin on erilaisia tarpeita ja että lapsenkin hoito vaatii jos jonkinlaisia jippoja, niin ei luulis olevan niin tolkuttoman vaikeaa tajuta, että eläinkin elollisena olentona vaatii jotain. Ugh.

Pyykkipäivä

Mä en sitten tajua näiden liitoskipujen sielunelämää. Etukäteen arvelin, että viime viikon ostosmatka saattaisi aiheuttaa välittömästi hirvittävät kivut, mutta ei: illalla olivat kyllä nilkat turvoksissa ja paikat vähän hellänä (myös nivuset) ja seuraavana päivänä olin todella väsynyt, mutta sellaista rampauttavaa kipua ei tullut heti. Se kipu - ja liitosten natina & pauke - tuli sitten vasta päivän viipeellä ja pari päivää oli repivää häpykipua sekä noita inhottavia ääniä.

Sitten tuli taas parempi päivä ja touhuilin kevyesti - eilisilta olikin taas sitä luokkaa, että teki mieli vaan itkeä. Tänään taitaa taas olla lepopäivä. Kaappiin on varattu runsaasti pyykinpesuainetta, joten taidan alkaa heitellä noita muksun vaatteita koneeseen.

Äitiysvaatteista

Tekee mieli vaahdota muutama sana äitiysvaatteista. Olen yrittänyt selvitä mahdollisimman vähillä hankinnoilla ja kai aika kohtuuden rajoissa olen pysynytkin. Onneksi ei tarvinnut hankkia esimerkiksi talvitakkia tai mitään muutakaan takkia, kun odotus osui tällaiselle ajankohdalle. Housuja on ollut vaikea löytää, mutta housuja on vaikea löytää omissa mitoissakin. Kaikenlaiset pillihousut (ja hameet sekä mekot) ovat täysin poissuljettu vaihtoehto AINA, ja mulle oli aikamoinen yllätys, että suurin osa äitiyshousuistakin tuntuu olevan jotain slim-mallia. Suoria, siistejä housuja oli todella vaikea löytää. Niiden kanssa meinasi tulla jopa paniikki, sillä olimme menossa tilaisuuteen, joka vaati vähän juhlavampaa pukeutumista ja kaikki yhtään juhlavammat asut olivat juuri lakanneet sopimasta päälle. Bebesiltä Helsingin Kampista sitten onnistuin löytämään tarpeeksi leveät äitiyshousut, jotka taisivat olla kaupan ainoat sen malliset - ja normihintaan tietysti. Noiden lisäksi olen löytänyt kahdet "ihan okei" -housut Espritin äitiysmallistosta, mutta nekin netistä, koska Espritin liikkeissä ei näytä äitiysvaatteita olevan.

Rintaliivejä olisi voinut ostella enemmänkin, mutta olen koittanut kitkutella parilla liiveillä. Kuppikoko on kuitenkin vähän mallista ja ympärysmitasta riippuen kasvanut nyt 2-4(!) kokoa (innolla siis odotan niitä maidonnousuhinkkejä [not]...). Ihan ei meinaa normikaupasta tällaista kokoa löytyä, mutta onneksi sain Stockan ja erään liiviliikkeen alesta kahdet liivit. Muuten olisi tuntunut aika hurjalta ostella 80 euron liivejä vain tätä aikaa varten. Nyt tilasin ensimmäiset (kaarituettomat) imetysliivit ja varmaan tilaan toiset samanlaiset. Pirusti näihin hinkkeihin silti uppoaa rahaa, vaikka jotkut liivit ovat alesta löytyneetkin!

Ja miksi muuten tuntuu, että kaikki odotusajan vaatteet vaativat 30 asteen pesun? Mistä huttumateriaalista nämä kuteet on valmistettu, jos ne eivät normaalia 40 asteen pesua kestä?

Kun kukaan ei pimahtanutkaan

Olen asiaa pohtinut paljon aiemminkin, mutta eilen huomasin erityisesti, miten tiukassa jotkut lapsuudessa koetut ja opitut käytösmallit ovat. Raivasimme mukelon huonetta ja järjestelimme paikkoja, ja huomasin alussa odottavani räjähdystä. Olin ensin ihan jännittynyt ja kipsissä, koetin selvästi hissutella. Sitten tajusin, että hei, ei nyt tarvitse reagoida näin - ei ole vaaraa, että kukaan pimahtaa tai alkaa vetää hulluna viinaa kitusiinsa.

Lapsenahan isäni sai aina raivarit ja äityi hyvässä lykyssä päiviksi juomaan, kun jotain piti tehdä. Raivostumiseen riitti siis vaikka kodin siivouspäivä: useimmiten isää ei kiinnostanut tippaakaan siivota tai puuhailla kodin eteen. Väkivaltaa ei sinänsä ollut, mutta tuntui, että kaikkien piti hiippailla sukkasillaan ja olla ärsyttämättä isää yhtään enempää, ettei huuto äitynyt ihan mahdottomaksi.

Mutta ehkä tästä alitajunnasta kumpuavasta ensireaktiostakin oppii pois? Ja ehkä on myös mahdollista, ettei itse toista samaa kaavaa ja räyhää kotona niin, että muiden tarvitsee tuntea turvattomuutta tai koettaa sulautua sisustukseen?

Tavarahelvetti

Lapsi tulee kalliiksi (ylläri!). Saatiin eilen kulutettua rahaa ihan mukavasti ja silti on osa tarvikkeista vielä hankkimatta. Vähän jopa kauhistuttaa. En edes uskalla ajatella, kuinka paljon rahaa olisimme saaneet kulumaan, jos emme olisi saaneet mm. pinnistä, vaunuja ja turvaistuinta lainaan (tosin aiomme niistäkin maksaa jonkun "panttimaksun", vaikkei sitä ole pyydetty).

Tavaravuori sen kun kasvaa. Tavarat ovat edelleen odottamassa pesua ja lipastojen raivausta, pitää vähän miettiä tuota kersan huoneen järjestystäkin uusiksi. Eilisen tärkeimpiin hankintoihin kuuluivat varmaan hoitopöytä (Ikea-halpis - en tajua, miksi pitäisi maksaa useita satasia huonekalusta, jota tarvitsee ainoastaan rajallisen määrän aikaa ja joka ei edes ole mitenkään välttämätön), Manduca-kantoreppu ja hoitolaukku.

 

Mies muuten tilasi aiemmin tällä viikolla videokameran. En ole ihan varma, meneekö se jo liioittelun puolelle...

Lisää vempeleitä

Nyt kun yksi huone on tyhjennetty harrastusvempeleistä, voikin lähteä hakemaan uusia vempeleitä tilalle. Huomenna siis edessä tarvikkeiden hakumatka Oikeaan Kaupunkiin. Pitäisi vielä sitä ennen raivata kaappeja ja vihdoin saada luetteloitua nuo äitiyspakkauksen vaatteet.

Olo on pysynyt parempana kun ei huhki. Ei siis imurointia, lenkkejä tai painavia tavaroita mulle. Tukivyö helpottaa jonkun verran. Tukala olo ei ole hävinnyt mihinkään: tietysti joskus on hetken normaalimpi olo, mutta usein tukala olo alkaa jo aamupalan jälkeen. Vatsa- ja kylkinahkaa kiristää. Olen nähnyt isompiakin vatsoja näillä viikoilla, mutta mä luulen, että tämä tukaluus tulee siitäkin, että olen niin pirun lyhyt. Nyt olen jostain syystä saanut nukuttua paremmin, mutta voisinkin sitten nukkua koko ajan.

Mulla on paha aavistus, että beibi on kääntynyt takaisin perätilaan. Vois kaveri ruveta hinaamaan itseään takaisin raivotarjontaan nyt kun ehkä vielä mahtuu.