Hankala tapaus

Noin. Tähän mennessä olen kuunnellut psykologin lässytystä reilun tunnin, lapsen naama on ruvella sen pudottua liukumäestä (olivat sillä aikaa pihalla kun minä istuin muka päätäni parantamassa), lapsi kävi sotkemassa itsensä terveysaseman lounasravintolassa, siippa ajoi kohta vaihtoon menevän ja juuri katsastetun ja fiksatun auton parkkipaikan seinämään (vahingossa, luonnollisesti) ja lapsi nukahti ihan hetkeksi autoon, minkä takia sain sen unille reippaasti yli tuntia normaalia myöhemmin. Lapsen nukahdettua tilasin pizzaa, mässäsin ja koetan hengittää syvään. Erittäin syvään.

Mikä oli neuvolapsykologin anti? Ainakin tällä hetkellä olen melko sekavissa tunnelmissa - ja vihainen. Jo aika alkuvaiheessa alettiin puhua rentoutustekniikoista ja valmistautumisesta positiiviseen synnytyskokemukseen. Tuli lappusella linkkejä Bebesin synnytysvalmennussivuille ja Voimaannuttava synnytys -sivuille eli toisin sanoen juuri sellaisille sivustoille, joita vihasin jo esikoisen odotusaikaan. Sanoinkin, että mun tekee lähinnä mieli vetää noita onnellisia ja onnistuneita synnyttäjiä turpaan, joten tästä ei nyt taida olla mulle kauheasti apua, mutta mun kuulemma pitäisi vaan osata suodattaa se itselleni hyödyllinen materiaali. No enpä osaa. Mulla pimahtaa välittömästi, kun aletaan höpöttää, miten kivasti voi synnytellä kun vaan vähän hengittelee ja ajattelee kivoja asioita. Mulla pimahtaa, kun luen miten onnistuneesti muut ovat osanneet synnyttää enkä mä saa yhtään mitään voimaa niistä toisten ihanista kokemuksista. Miten mua voisi lohduttaa jonkun tuntemattoman pirkon kertomus omasta luomusynnytyksestään, kun ei pirkolla ole kuitenkaan samaa taustaa kuin mulla? Miten mä voisin olla tuntematta mitään muuta kuin kateutta ja raivoa?

Neuvolapsykologin maneeritkin olivat kuin suoraan stereotypiasta. Se hymyili ilmeisesti myötätuntoisesti joka kerta kun sanoin jotain ja teki mieli kysäistä, että ihanko oikeasti sua nyt hymyilyttää tämä asia, kun mua ei hymyilytä tippaakaan. Olisin myös toivonut jotenkin jämäkämpää otetta, kun nyt koko homma aloitettiin lässyttämällä, että ei sun tarvitse siitä edellisestä synnytyskokemuksesta puhua (vaikka alunperin puhelimessa näin sovittiin), jos sulle tulee tosi suuri tunneryöppy. Että kun tätä vatsassa kasvavaa vauvaakin tarvitsisi suojella. Miten mä voin päästä siitä edellisestä synnytyksestä yli jos siitä ei puhuta? Voin kertoa, että en ihan nyt justiinsa halua lähteä synnyttelemään tätä toista lasta pelkästään joidenkin rentoutumistekniikoiden turvin.

Käytiin me se synnytys kuitenkin läpi. Ja mulla on kuulemma trauma ja mulla laukeaa paniikkireaktio ennen kuin aivot ehtivät kunnolla edes käsitellä asiaa. Itkaisin vähän, mutta en niin paljon kuin kuvittelin, mikä johtui luultavasti siitä, että mua alkoi jo alkumetreillä vituttaa koko sessio. Nyt meidän olisi kuitenkin tarkoitus tavata vielä ainakin neljä kertaa ennen kesää. Sain kai kotiläksyksi hankkia rentoutuscd:n ja tutustua synnytyskirjoihin. En oikein tiedä mitä ajatella. Luultavasti joudun paukuttamaan seuraavalla kerralla, että nyt kuule edetään jollain toisella tavalla kuin vertailemalla omaa kokemusta toisten voimaannuttaviin kokemuksiin. Mua häiritsee jo se, että eihän tässä tiedä kai vielä kukaan millaiset edellytykset mulla on edes fyysisesti pukata tuota lasta alateitse tai millaiseksi tämä loppuraskaus muodostuu - siinä ei hengitystekniikat paljon enää auta, jos taas valvon ja kipuilen kuukausitolkulla.

Tällä erää voin antaa itse itselleni diagnoosin: hankala tapaus.