Muutto suoritettu, remontti päällä. Äidillä jaksaminen aika vähissä, isä oli just rentoutumassa pienellä reissulla. Just nyt tuntuu vähän epäreilulta, mutta kai ne tilit joskus tasataan.
Alkuun kysymys: Miten tästä selviää? Miten selvitä, kun oma aika on lähes nollassa? Kun molemmat lapset tuntuvat valvovan yöt ja päivät eikä oikein hetkeksikään voi pysähtyä. Voi miten tahtoisin olla jatkuvasti läsnä ja jaksaa, mutta valvotut yöt ja jatkuva tarvitseminen tuntuvat toisinaan kuluttavan ihan loppuun. Mähän myös uhosin itselleni jo ennen vauvan syntymää, että nyt kyllä huolehdin siitä omastakin ajasta, mutta niinhän ei suinkaan ole käynyt. Mutta näin ei kai voisi enää jatkua.
Inhoan sosiaalipornomaista parisuhderuodintaa blogeissa, mutta täytyy sanoa, että arki kahden lapsen kanssa asettaa pieniä paineita myös parisuhteelle. Jos vauva-aikaan oltiinkin yhtä mieltä vauvan "kohtelusta", niin taaperon kasvattaminen ei enää olekaan ihan sama juttu. Lisäksi meillä tuntuu ehkä hieman myös olevan sitä asetelmaa, että pidän töissä käymistä ikään kuin lomailuna eikä siippa taas tunnu aina käsittävän millaista hevonpersettä välillä on yrittää pitää palettia kasassa yksinään. Jotenkin vääjäämättähän kuvio on mennyt siihen, että siippa viettää enemmän aikaa Ekan kanssa kun taas mä huolehdin sillä aikaa Tokasta, vaikka olen yrittänyt saada sitä ajatusta läpi, että tarvitsen joskus vapaata ihan molemmista lapsista. Että jos mun on tarkoitus joskus aamuisin nukkua ja Toka ei nuku, niin ei se voi jäädä mun viihdytettäväkseni vaan kyllä siipan täytyy selviytyä myös Tokan hoidosta. Tai jos siippa lähtee Ekan kanssa ulos, niin yhtä hyvin se voi sinne ottaa myös Tokan nukkumaan vaunuissa - ei se nyt aina voi mennä niin, että minä olen ainoa joka joutuu selviytymään vaunuhytkytyksestä ja Ekan viihdyttämisestä myös ulkona. Ja luultavasti Ekakin tarvitsee laatuaikaa äitinsä kanssa.
Nukkumiskuviot tuntuvat räjähtäneen käsiin. Muutto varmasti stressaa myös Ekaa enkä ihmettelisi sitäkään, jos se suhteellisen herkkänä tyyppinä vaistoaisi toisinaan kiristyneet tunnelmat kotona. Eka myös jännää uutta isompaa huonettaan ja kyselee jatkuvasti uuden kodin äänistä - vanhassa kodissa kun naapurista ei kuulunut hiiskaustakaan. Näin ollen Eka on alkanut heräillä öisin ja myös nukkumaanmeno on usein vaikeaa.
Luulin jo tajunneeni vauvan rytmin pari viikkoa sitten, mutta ei taida Toka sittenkään toimia ihan samalla kaavalla kuin veljensä. Velihän roijattiin nukkumaan aina kahden tunnin valvomisjakson päätteeksi ja se veteli kahdet päikkärit päiväsaikaan - homma toimi kuin nakutettuna sen jälkeen kun ainaisista kärrylenkeistä päästiin. Nyt ei jotenkin AINA oikein toimi. Toka saattaa herätä puolen tunnin jälkeen, mutta nukahtaakin sitten uudelleen hetken valvottuaan tai jopa uudelleen uneen hytkytettynä, mitä en ihan heti tajunnut, koska Eka ei herättyään kyllä nukahtanut heti uudelleen vaan vaati valvomista alle. Myöskään Toka ei näemmä nuku liinassa enää pikkuvauvavaiheen loputtua vaan unet jäävät toivottoman tyngiksi ja nukahtamisessakin kestää tolkuttoman kauan. Sitä paitsi jos Toka nukahtaakin liinaan, mun on tampattava koko ajan edestakaisin ja pysyttävä liikkeessä, ja siltikään uni ei riitä (ja jätkästä tulee kärttyinen eli unenpuutteen huomaa selkeästi). Ulkona vaunuissa näyttää olevan toimiva konsepti Tokankin kohdalla. (Näin ollen kaikki kiintymysvanhemmuuslahkolaiset, joiden mielestä vaunut on saatanasta ja erottavat äidin vauvasta: up yours!) Siltikään mä en oikein pääse kärryille kuinka pitkiä valvomisjaksoja sillä kannattaisi pitää, kun ei tuo kaksi tuntiakaan oikein aina toimi. Ehkä Tokan valveillaoloaika on vähän pidempi.
Mun ei varmaan pitäisi sanoa tätä ääneen, mutta Toka näyttää olevan kaikesta huolimatta parempi nukkuja kuin veljensä, koska yöt ovat pääsääntöisesti vielä ihan ok. Toki välillä on valvottukin ja nyt ihan vast'ikään oli useampi ilta, jolloin Toka heräili jatkuvasti karjuen kuin jalopeura. Loppuyöt menivät sitten kuitenkin rauhallisesti - jopa melkein oudon rauhallisesti. Joskus tuntuu, että Toka herää ihan vaan muutaman kerran syömään, mutta ihan tarkkaan en vieläkään heräilyistä tiedä, kun en niitä koskaan ole ylös kirjannut. Aamulla muistan yleensä, että heräiltiin joko jatkuvasti tai sitten oudon vähän. Haastetta öihin on, kuten sanottu, tuonut kuitenkin isoveli, joten toisinaan yöt tuntuvat olevan vaan yhtä suurta valvomispätkää, kun jannut heräilevät vuoron perään.
Olen havainnut, että kärsin Tokankin vauvavuonna siitä samantyyppisestä yksin jäämisen ahdistuksesta kuin Ekankin vauvavuonna. En oikein osaa relata ja mietin helposti, mitä kaikkea kohta voi tapahtua. "Nyt se kuitenkin kohta herää." "Nyt se kuitenkin kohta alkaa huutaa." En todellakaan ala yötä myöten siivoamaan (vaikka en haluakaan herätä esim. sotkuiseen keittiöön) tai lajittelemaan pyykkejä, mutta aika monesti huomaan stressaavani, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Tehtäväähän on paljon jatkuvasti, joten murehtiminen ei auta yhtään mitään. Eikä sitä paitsi varmaan koskaan ole tullut sellaista tilannetta, ettei meillä olisi vaikka puhtaita vaatteita kaapissa. Lattialla lojuviin leluihin tuskin kukaan kuolee.
En edelleenkään noudata joka paikassa hoettua neuvoa mennä samaan aikaan nukkumaan lasten kanssa. Mulla on todella harvoin päivän mittaan omaa aikaa ja musta tuntuu erittäin vahvasti siltä, että kun lapset viimein nukahtavat, mun on hetki oltava ainoastaan itselleni. Jos en sitä tee vaan menen suoraan nukkumaan, mä en palaudu yhtään tästä jatkuvasta hulinasta. Lisäksi mä luulen, että mulla on nytkin vähän sitä, että alitajuisesti odotan Tokan ekaa heräämistä enkä siten edes nukahda kovin helposti. Myös jos olen paimentanut Ekaa ja koettanut suitsia sen riehuntakohtausta illalla, en ihan heti edes pysty itse rauhoittumaan.
Havahduin miettimään miten helvetin paljosta olen toisaalta luopunut. Koetan tässä vähän epätoivoisestikin pitää minuuttani kasassa, kaikki ihmiset on menneet, kaikki entiset intohimon aiheet unohtuneet. Koen paljon huumaavia onnellisuuden hetkiä, mutta silti kaipaan välillä sitä omaa vanhaa. Kirjoja, musiikkia, ihmisiä, vapautta. Että voisin hetken hengittää vapaasti, että ihan joka hetki ei olisi joku tilanne päällä.
