Provo

Käytiin sitten kuuntelemassa lässytykset neuvolassa. Tällä kertaa mun oli vaikea pidätellä itseäni ja kertaalleen harkitsin jopa marssimista ulos huoneesta hetkeksi rauhoittumaan. Mä tiedän, että niiden pitää selittää tietyt asiat ja mä tiedän, että ne saattaa jopa tulla uutena tietona joillekin, mutta provosoiduin silti. Mua kohdeltiin mielestäni ihan kuin jotain vajaaälyistä eikä mun suurinpiirtein annettu edes puhua lauseita loppuun vaan jyrättiin vaan sillä neuvolatuuballa.

Kyseessähän oli siis lapsosen 8 kk lääkärineuvola. Lekurina oli tällä kertaa paikkakunnan ilmeisesti ainoa lastenlääkäri, jolla ollaan kerran käyty yksityisellä puolella tarkistamassa, ettei yöheräämisten taustalla ole esimerkiksi korvavaivaa. Terkka oli joku mulle ennestään tuntematon suuruus. Olin kieltämättä jo valmiiksi vähän varpaillani, mutta yleensä olen kyllä laskenut aseeni, jos neuvolakäynti onkin osoittautunut ihan mukavaksi. Eipä osoittautunut tällä kertaa.

Mä olen neuvolassa aina aika lörppö, vaikka tiedän, että siellä voisi himmailla ja lasketella vaikka pieniä valkoisia valheita. Pääsisi helpommalla. Ongelma vaan on, että mä en osaa. Mä kuvittelen aina saavani (vertais)tukea ja sellaista mukavan letkeää sananvaihtoa. Aloitin jutustelun kertomalla meidän syömisistä (= sormiruoka, soseet, puurot...) ja öistä - lisäsinpä öistä vielä, että tiedän, että pitäisi varmasti tehdä yövieroitus, mutta asia on vielä vaiheessa (kuvittelin, että tämä suitsee sitä kiihkeintä "pitäkää unikoulu" -käskytystä). Kerroin, että ollaan edetty toistaiseksi vähän lempeämmällä taktiikalla. No, sittenpä se alkoi. Kaikki suollettiin ulos pää kallellaan, silmät suurina ja hitaasti lässyttäen - aivan kuin lapselle tai jotenkin hitaalle ihmiselle.

"Niin, joka välissä ei kyllä tarvitsisi imettää päivällä. Syötte ensin sen aamupuuron, sitten voit imetellä ja sitten voitte ihan vaikka odotella sinne lounaaseen ennen kuin imetät seuraavan kerran." (Jep, ihan olen joka hetki tunkemassa tissiä lapsen suuhun! Eikä oo ruoka-aikojakaan!)

"Tietääkös se äiti miten lasta pidetään, että saadaan korvat tutkittua?" Otin lapsen syliin sivuttain ja pidin päätä paikallaan korvan yläpuolelta, mutta ei mennyt oikein. Lääkäri nappasi tässä vaiheessa jo suoraa huutoa karjuvan lapsen syliin, asetti sen täysin liikkumattomaan asentoon syliinsä ja kertoi, että tämä on ote ja tästä ei saa lipsua, koska lapselle tulee osoittaa, että se ei saa aina toimia mielensä mukaan. No, sitten katsottiin korvat. Seuraavana oli vuorossa suu. "Osaakos se äiti pitää lasta oikeaoppisesti sylissä, että saadaan katsottua suuhun?" Pidin lasta käsistä ja otsasta kiinni, mutta taas meni vituilleen ja lapsi tempaistiin multa pois. "Tärkeää on, ettei lapsi pääse liikkumaan, niin päästään tutkimaan."

"Nyt kun poika jo liikkuu, on tärkeätä suojata pistorasiat ja muut vaaranpaikat. Suojaatte nyt kotona sitten kaikki ja vahditte poikaa. Muistakaa, että lasta pitää jo alkaa komentaa. Teidän tulee alkaa kasvattaa sitä."

"Muistatte sitten, että syötätte sitä puuroa aamuin illoin."

"Olisi nyt tärkeää saada sitä sosetta menemään enemmän. Tiesittekö, että voitte tehdä soseita myös itse? Kasvikset ja liha kiehautetaan ja sitten ne soseutetaan vaikka sauvasekoittimella. Kun lapsi aukaisee suunsa, suuhun laitetaan lusikalla sosetta. Voitte myös antaa sormiruokaa. Leikkaatte vihanneksista sellaisia helposti pideltäviä paloja." Tässä vaiheessa mulla repes ja menin lekurin luo poika sylissä (sain sen vihdoin puettua - se huusi koko käynnin ajan selkä kaarella ja hysteerisenä, korvien ja suun tutkimisesta asti): "Kuule, juttuhan on nyt niin, että jos lapsi pitää suutaan koko ajan kiinni ja alkaa hyvässä lykyssä huutaa kuin hinaaja ruokapöydässä, niin en minä ala vääntää sen suuta väkisin auki ja tunkea lusikkaa suuhun." "Niin, onhan se tietysti niinkin. Tämä teidän poikanne taitaakin olla vähän vaativampi tapaus." Vittu.

Siinä se on! Paikka, jossa sosetta tulee lappaa avoimeen suuhun.

Hauskaa oli myös, että lääkäri sanoi yövierotuksen syyksi hampaiden huonontumisen. Myöhemmin sitten totesi, että no itse asiassa eihän ne hampaat vielä pilalle mene vaan ongelmaa saattaa ilmetä ehkä sitten kun suussa on hampaita enemmän. Mun ei myöskään annettu kertoa meidän hellävaraisemmista yövieroituskeinoista vaan siitäkin alettiin lässyttää, että pitää antaa miehen nukuttaa ja pitää imettää yöllä istualtaan ("Kuule nyt vaan yöllä sitten otat sen lapsen ja menette johonkin kivaan tuoliin. Imetät sen sitten siinä tuolissa."). No vittu näinhän me tehdään!

Joo. Ei pitäis. Mutta kun.

------------------------------

Lisään nyt vielä tähän samaan saumaan, että olen viime päivinä ollut aika innoissani tästä keväästä. Olen myös aika perhanan ylpeä itsestäni, että olen kestänyt täällä kotona näin pitkään sekoilematta tämän enempää. Itse asiassa kuvittelin raskaana (jostain syystä muistelin tänään kuinka ahdistunut olin raskausaikana kaikesta), että olisin tässä vaiheessa jo kiinni ovenrivassa ja valmiina karkaamaan lopullisesti, mutta hitto, paikka paikoin tämähän on varsin hauskaa. Jannukin on nyt jotenkin niin ihanassa vaiheessa, kun se nauraa hekottaa ihan ihmeellisille asioille ja sen kanssa voi jo höpsötellä ja tehdä kaikenlaista.

Neuvola tuntuu muuten tepsivän joka kerta yöuniin. Viime yönä herättiin kaksi kertaa. KAKSI. (Makasin tietysti pitkät pätkät valveilla ja päässä pyöri katkeamattomana nauhana: "Kohta se herää kuitenkin. Yritä nukahtaa. Kohta se herää.")

-------------------------------

Prkl. Onko tää nyt se kyberhyökkäys? Kaikki jumii. Prkl.

Liikkuu se!

Nyt se sit läks. Liikkeelle nimittäin. Olis ollut kovasti menossa jo koko yön: vietin suurimman osan yötä kipaten pikkukaveria takaisin selälleen. Aamulla kun isänsä oli laskenut kaverin keittiössä lattialle, kaveri oli lähtenyt vedättämään täyttä häkää ympäriinsä. Elkeitä on ollut jo pitempään ja lyhyitä matkoja on menty melkein huomaamatta, mutta aina on hermot menneet totaalisesti, jos on pitänyt edetä yhtään pitempi matka.

Mäkin ajattelin edetä tänään lenkille - ilman lasta. Wuhuu.

Mömmöjä ja safkaa

En jostain syystä tunnu tietävän mistä kirjoittaa. Voisin kirjoittaa äidistä, joka on suuttunut mulle, mutta en jaksa sossupornoilla enkä vatvoa. Voisin kirjoittaa heittelevistä rytmeistä ja karjunnan täyttämistä illoista tai yöllisistä mönkimissessioista, mutta aihe on jotenkin niin puhkikulunut. Voisin kirjoittaa heittelevistä mielialoista ja siitä, kuinka kivaa on vaan möllöttää päivästä toiseen, mutta sekin on jo käsitelty.

Olen viime aikoina mietiskellyt vähän vastuuta, eettisyyttä ja ekologisuutta, terveyttä siinä ohella. Sekin on tosin vähän väsynyt aihe, vaikka blogien vakiokamaa onkin. Mähän olin jossain vaiheessa hieman tiedostavampi kaiken suhteen enkä mm. syönyt lainkaan lihaa. Eläinkokeeton kosmetiikka oli tärkeää. Sitten lipes. Nyt jotenkin tuntuu, että pitäis hiljalleen koota itsensä ja alkaa taas tiedostaa. Ajattelin kuitenkin edetä rauhakseen - olis aika hitosti opiskeltavaa lisäaineista, kemikaaleista ja ravintoaineista. En myöskään haluaisi mennä ihan äärimmäisyyksiin ja alkaa esimerkiksi paasata sokeasti kaikkien E-koodien haitallisuudesta vaan edetä jonkinlaista kultaista keskitietä.

Opiskeltavaa siis riittäisi. Mä olen kaiken lisäksi vielä oikea kemikaalilutraaja: kuiva iho vaatii muka rasvaa (tietysti pitäis nauttia se rasva sisäisesti jonkun terveellisen öljyn muodossa), hiukset kaikenlaisia muotoilutuotteita, kosteuttavia hoitoja & hyvää shampoota ja ruma naama meikkejä. Rakastan tuoksuja, mutta tietysti niistä on jo osan (= lähes kaikki) joutunut karsimaan raskauden ja pikkuvauvan myötä. Vauvan ihoa pitää myös voidella, mutta ilmeisesti olen tähän mennessä onnistunut jo toimimaan väärin käyttämällä perusvoiteita, jotka sisältävät esimerkiksi sellaisia pahiksia kuin parabeenit ja mineraaliöljy. Tosin esimerkiksi tuosta viimeksi mainitusta olen jo löytänyt hyvin ristiriittaisia väittämiä - jotenkin ärsyttää tässä hommassa se, että tietoa etsiessä törmää väistämättä kaikenlaiseen kouhotukseen ja hysteriaankin. Aivan taatusti myös näitä luonnonmukaisia tuotteita myydään osin paikkansapitämättömin argumentein ja kemikaalihössötyksen varjolla. Olisin myös aika varovainen luonnonkosmetiikan suhteen, sillä ainakaan oma herkähkö hipiä ei todellakaan kaikkia tuotteita kestä.

Mut joo. INCI-listoja olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa lukea edes vähän tiedostavammin. Jotain tuotteita hain taannoin ekomarketista ja muita tuotteita koetan vaihtaa sitä mukaa kun loppuvat, en jaksa hätäillä. Hakusessa olisi joku kiva hiuksiin jätettävä hoitoaine - mulla on ohuet hiukset, joita kuitenkin on paljon (tosin nyt mulla on se kuuluisa raskaudenjälkeinen siili, kun hiukset ovat massaputoamisen jälkeen alkaneet kasvaa takaisin) ja jotka ovat menneet aika korpuksi, joten joku hoitsikka olis kiva. Tällä hetkellä käytössä on "uuden Body Shopin" rasvamainen hoitoaine, joka kuitenkin mielestäni tekee hiuksista aika tahmaiset ja likaisen näköiset, vaikka tuoksu onkin ihana. Kodin pesuaineita yritän myös päivittää ja sorruin esimerkiksi ostamaan pari blogimaailmassa runsaasti mainostettua ekoputsariputelia, joista kyllä niistäkin olen jo lukenut, etteivät ne ole niin ekoja kuin annetaan ymmärtää. Kivalta kuitenkin tuntuvat tuoksuvan.

Olen jopa harkinnut sitä pirun kuppihässäkkää menkkoihin, mutta olen kovin epäileväinen. Mähän olen aina vuotanut kuin seula ja mielessä on edelleen ne ihanat teini-iän ohivuodot, kun mitkään valtakunnan tulpat ja rätit eivät pidätelleet vuotoa (okei, elettiin esihistoriallista aikaa, joten rätit eivät edes olleet kovin kehittyneitä, mutta siitäkin huolimatta). Että jos sitten odotettavissa on joku veriperseily tuolla julkisella paikalla (jossa tosin en enää juurikaan käy), niin mieluummin jättäisin väliin.

Mitä ravintoon tulee, mä huomasin jo joskus teini-iässä, että vaikka sipsit olivat (ja ovat) suurin iloni, mua ei todellakaan ole tehty hiilareiden mässyttäjäksi. Nestettä kertyy ja turvottaa sekä ruoansulatuselimistö ilmoittelee, että jotain muutakin voisi vedellä. Ihmettelin jo tuolloin näitä kuuden leipäpalan suosituksia - kuulostaa todella paljolta. Männävuosina olen karpannut enemmän ja vähemmän tehokkaasti, mutta ennen raskautumista löysin sellaisen kivan kultaisen keskitien jonkunlaisessa hiilaritietoisessa ruokavaliossa. En kuitenkaan harkinnutkaan sen pitämistä läpi raskauden ja alkuraskauden heikotuksetkin selvitin välillä mehulla ja nopeilla hiilareilla. Nyt olen vähän miettinyt suomalaisten viljojen ja maidon osuutta ravinnossa, mutta joudun tätäkin aihetta opiskelemaan vähän enemmän, koska ei tulisi mieleenikään muodostaa mielipidettä vielä kokonaan yksittäisten netissä näkyneiden kannanottojen pohjalta. Aiheeseen liittyen mua mietityttää myös lapsukaiselle aamuisin ja iltaisin hyvin suomalaiseen tapaan tyrkyttämäni puuro - lieneeköhän niin fiksua kuitenkaan? Itsellä ainakaan kaurapuuro ei pidä nälkää yhtään vaan saa päinvastoin vatsaan todella oudon onton olon.

Olishan tässä työsarkaa, olen ollut ihan hunningolla. Parannettavaa olis siinäkin, miten paljon kaikenlaisia tuotteita kuvittelen tarvitsevani.

Muuto(kse)n tuulet

Kirjoittelusaumat ovat viime aikoina olleet vähissä. Ongelma on myös ollut, että aina kun on tullut mieleen joku aihe josta kirjoittaa, olen ollut kaukana kirjoitusvempeleistä. Ja sitten kun on päässyt koneelle, pää on kumissut tyhjyyttään. Ei mitään asiaa.

Unijutut ovat pysyneet aika samoina, mitä nyt mukaan on tullut "pientä" nukahdusraivoa. Muutamana yönä/iltana lapsonen on raivonnut nukahtamisen aikaan niin, että mikään lohdutus ei ole kelvannut. Ei ole hyvä sylissä eikä sängyssä eikä missään. Tissikin on no-no. Korvatulehdus on käynyt mahdollisuutena mielessä, mutta kun raivoamiset liittyvät niin selkeästi siihen nukahtamiseen ja muina hetkinä ei ole mitään epätavallista kitinää, niin tuskinpa on kyse korvista. Ehkä lapsonen pitää itselleen unikoulua? Kohta alkaa tuntua, että yksi unikoulu sinne tänne, kun pälli punaisena karjumista on alkanut olla muutenkin.

Ympäriltä on kiirinyt vauvauutisia. Jos en ihan erehdy, niin vaikuttaisi siltä, että ainakin neljä ystävää tai tuttua on pieniin päin. En ehkä kestä, kaikki saavat vauvoja!

Eilen tuli vauvauutisen lisäksi myös toinen melko pysäyttävä uutinen. Vuokranantaja haluaa asunnon omaan käyttöönsä, joten syksyllä meille tulee lähtö. Pientä sekavuutta ilmassa: yrittääkö etsiä täkäläisiltä onnettomilta vuokramarkkinoilta joku luukku vai hakeutuako suorilla Kaupunkiin? Pikkukaupungin vuokrattavat perheasunnot ovat kiven alla (yksiöitä kyllä olis) ja pikkukaupunki on masentava. Mies voisi käydä Kaupungista käsin töissä, vaikka työmatka pitenisi radikaalisti - mies voisi kuitenkin yöpyä esimerkiksi vanhemmillaan, jos ei vaikkapa yövuoron jälkeen jaksaisi ajaa suorilla kotiin. Mulla voisi ehkä olla jotain mahdollisuuksia saada Kaupungista töitä, vaikka en kyllä ollut ajatellut alkaa katsella työmarkkinoita kuin vasta ehkä pikkuhiljaa kesällä ja syksyllä sitten kunnolla. Mutta mitä jos me onnistuttaisiinkin saamaan asunto Kaupungista ja sitten mä en saisikaan sieltä töitä? Tulisiko taloudellisesti takkiin? Toisaalta on lähes 100 % varmaa, että pikkukaupungista mä en niitä töitä ikinä löydä - enkä kyllä haluakaan.

Pieni ongelma ainakin toistaiseksi on se, että meidän pitäis olla ulkona tästä kämpästä syksyllä samaan aikaan kuin ollaan reissussa eli meidän pitäisi muuttaa sitä ennen. Elukoille kuitenkin pitäisi saada reissun ajaksi hoitaja ja nyt ei ole sitten tietoa, missä kaupungissa edes asutaan reissun aikaan.

Asuntoasia palautti taas mieleen, miksi asunnon vuokraaminen yksityiseltä on perseestä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun toivotaan pitkää vuokrasuhdetta ja sitten lähteekin asunto alta.

Aloin kuitenkin jo pienesti haaveilla Kaupungista. Jos muutettaisiin syksyllä, ystävä jäisi kivasti juuri äitiyslomalle. Voisi kahvitella yhdessä ja järjestää lapsitapaamisia ja rampata lastenvaatekirppiksillä. Hitto vie.

Kaupunki

Käytiin Kaupungissa. Olen suorastaan virkistynyt. Oli ihan kamalan kivaa! Lapsi oli ihan innoissaan ja flirttaili mummoille siihen tahtiin kuin olisi aina hengailemassa ihmisvilinässä. Ja söi onnessaan kahviloissa sosetta - päätti nääs vajaa viikko sitten alkaa vetää sormiruoan rinnalla myös lusikkaruokaa. Miten tuolla ihmisten ilmoilla saakin ladattua akkunsa näin? Voi että oli mukavaa päästä laahustamaan ympäriinsä ja vähän vilkuilla mitä kaupoissa on tarjolla, istuksia kahviloissa ja vaan katsella ihmisiä.

Noin muuten aika on mennyt sumussa. Pahassa sellaisessa. Välillä tuntuu, ettei tarvitsisi paljon ihmetellä, jos alkaisin nähdä hallusinaatioita. Pää on ollut kipeä joka päivä. Aineenvaihdunta ei toimi. Epäonnistun säännöllisesti kaikissa yksinkertaisimmissakin askareissa kuten kahvinkeitto ja pyykinpesu. Tavarat tippuvat käsistä. Mies saattaa kysyä multa jotain, vastaan sujuvasti ihan mitä sattuu ja puolen tunnin kuluttua en edes muista, että asiasta on ollut puhetta. Lapsen päiväuniaikaan saan kilareita. Itkeskelin kaksi päivää, kun piti mennä hakemaan vakuutusyhtiöstä lippulappu tutulta vakuutusvirkailijalta - tuntui niin vaikealta lähteä kotoa. En saa nukuttua, kun mies on lapsen kanssa vaan herään pienimpäänkin rasahdukseen ja kuvittelen omiani. Eräs aamu heräsin ja ihmettelin, kun mies oli niin hiljaa lapsen kanssa. Mies ehti tuoda lapsen syömään ennen kuin ehdin sanoa mitään ja syömään tuonnistakin keksin, että mies varmaan tuo lapsen syömään ja vie sen ajoissa ulos nukkumaan, koska ei halua olla sen kanssa. Jäi ihmettelemättä, miksei mies kommunikoi lapsen kanssa, kun mies jo ehti kertoa, että yrittää olla ns. kusi sukassa, että saisin unta.

Ja niin joo, se päätös. Mä olen pahasti univelkainen ja ihan todella, todella paljon unen tarpeessa, mutta mä en voi häipyä kotoa ja jättää lasta unikouluun. Mä en kestä ajatusta "huudatuksesta", vaikkei se unikoulu mitään huudatusta varsinaisesti olisikaan. Lapsi nyt vaan tahtoo öisin sen tissin ja mies ei kelpaa lohdutukseksi - huuto tulee.

Sen verran ollaan kuitenkin edistytty, että illan viimeinen (...) tissi hötkäistään olkkarissa sohvalla ja "nukutuksen" (= seurana olemisen) voi nyt hoitaa myös mies. Uni tulee yleensä aika äkkiä, kauaa ei tarvitse odotella. Mutta hyvänä yönä herätään viisi, kuusi kertaa, huonona sitten aika paljonkin useammin.

Ilmeisesti sen verta pahaan jamaan tää ainainen unenpuute mut saa, että koko tämänkin päivän mun ylikuumenneet aivoni ovat lähettäneet viestiä: "Tahtoo toisen vauvan. Toisen vauvan. Toisen vauvan. Toisen vauvan."

Päätös

Pitäisi varmaan tehdä joku päätös. Pantleyn irrotusmenetelmän hyödyntäminen ei ole ainakaan vielä tuonut kaivattua rauhaa öihin. Mitä nyt tänään olen nettiä selannut ja Pantleyn kirjastakin lukenut, niin menetelmä ei välttämättä ole kaikkien kohdalla järin nopea - jos nyt on toiminut ollenkaan. Jotkut vauvat kai oppivat nopeastikin yhdistämään ensimmäisen nukahtamisen yön muihin havahtumisiin ja täten oppivat nukahtamaan itsekseen kevyemmän univaiheen jälkeen, mutta tämä älynväläys ei ole meidän junioria saavuttanut. Se eka nukahdushan on nykyään melko kivuton, mutta kun sitä seuraa sitten x määrä heräämisiä, joista jotkut jopa johtavat yli tunnin hereillä kekkalointeihin tai aamuherätyksiin ennen klo 5, niin ei ihan ole sellainen fiilis, että homma on onnistunut.

Ongelma on ollut sekin, että mä en pysy tarpeeksi monta yötä hereillä näin maltilliseen metodiin - mä en siis jaksa hyssyttää tarpeeksi, kun takana on useampi valvottu ja rikkonainen yö vaan lopulta sitten tyrkkään sen tissin suuhun (vaikka irrotusmenetelmää noudatankin). Näyttää jotenkin siltä, ettei jantteri ole laisinkaan tajunnut, että sen toivotaan luopuvan ylenpalttisesta tissitouhuilusta, koska se ei todellakaan välillä rauhoitu mistään hyssyttelytassuttelusta vaan ihan selkeästi tahtoo vaan sen tissinsä, mikään muu ei kelpaa. Tosin vaikuttaa siltä, että pikkujannu on oppinut itse irrottamaan otteensa ns. ajoissa eli itse irrotusmenetelmä näyttää tuottaneen tulosta, mutta: välillä homma toimii ja jannu nukahtaa nopeasti uudelleen, mutta aivan yhtä hyvin se saattaa nyt jäädä valvoskelemaan tai hulinoimaan itsekseen, vaikka ensin vaikuttaakin siltä, että haluaisi nukahtaa tai olisi nukahtamaisillaan. Ja hulinointihan sitten tarkoittaa sitä, että se mätkii mua tai isäänsä kädellään, nipistelee, möyrii, koittaa kääntyä, kirkuu, päristää ja potkii mua tai isäänsä. Aiemmalla vapaan imeskelyn menetelmällä näitä yöllisiä valvoskeluja ei ollut juuri ollenkaan ja mäkin olin itse asiassa virkeämpi, koska saatoin edes joinain öinä pystyä nukkumaan, vaikka jannu olisi tissillä heilunutkin omaan tahtiinsa. Vapaalla imeskelyllä mä saatoin itse nukkua jannun imiessä kun taas nyt mä valvon kaikki imetyspätkät läpeensä ja yritän sitten sen jälkeen nukahtaa. Ja vaikka tuo irrotusmenetelmä näyttää tuottaneen näennäistä tulosta, niin ei se siihen ole vaikuttanut, että yleensä tunnin päästä ollaan taas hereillä.

Kuten olen varmaan todennutkin, en edes haikaile yöimetysten lopettamista kokonaan - haikailen vain, ettei herätyksiä olisi tunnin välein tai jopa useammin. Puntarissa on nyt mun mielenterveys & väsymys ja tietynlainen vauvantahtisuus, johon olen höyrähtänyt uskomaan. Musta ei ole itkettämään (juuri yhtään) eikä musta ole valvomaan monta yötä putkeen. Tänään harkitsin jopa sitä monien ehdottamaa evakkoa kotoa eli mies yöksi lapsen kanssa ja minä vaikka hotelliin, mutta en taida pystyä siihenkään. Houston, we have a problem.

Mä pelkään, että jos me koetetaan vierottaa yöimetyksistä kokonaan, multa hiipuu maidontulo ja/tai lapsonen lopettaa itse imeskelyn. En halua lopettaa imetystä. JOS ikinä johonkin radikaalimpaan unikouluun päätyisin, haluaisin toteuttaa sen vasta vähän myöhemmin, kun minusta tuo jannu on vielä niin pieni, mutta toisaalta mä kestän tätä unenpuutetta aina vaan huonommin. Mä haluaisin nukkua jannun vieressä ja haluaisin uskoa, että jannun on parasta nukkuakin lähellä vanhempiaan. Toistaiseksi mikään ei ole vakuuttanut mua siitä, että jantteri heräilisi meidän ääniin, koska se heräilee tuolla makkarissa ihan yhtä lailla oli siellä ketään eli ei. Pinnistäkin pitänee silti kokeilla uudemman kerran, onpahan sitten testattu.

Viime yö oli taas huonoin pitkään aikaan: jantteri kukkui hereillä tunnin välein eikä meinannut millään nukahtaa uudelleen eli se todellinen unipätkä oli vähemmän kuin tunnin, ehkä jopa lähempänä puolta tuntia. Aamuyöstä mä olin jo ihan sekopäinen ja nousin pojan kanssa ylös ennen viittä (en kestänyt enää yhtään kuunnella sitä kilkatusta) - ekoille "päiväunilleen" se meni ulos klo 7 aamulla eli meidän normaali rutiini ja rytmi heitti ihan häränpyllyä. Mä pääsin itse siinä vaiheessa nukkumaan (miehen vapaapäivä), kun olin ensin raivonnut vittuperkelettä tarpeeksi kauan ja heitellyt sohvatyynyjä ympäri kämppää. Aivan helvetillinen pään- ja lihassärky, etova olo. Tarvitseeko edes mainita, että meidän PITI lähteä tänään Kaupunkiin kaupoille, mutta en edes harkinnut moista vaihtoehtoa enää, kun yöllä kävi selväksi, että nyt ei muuten nukuta.

Mutta. Nyt vain tulisi osata päättää, mihin suuntaan ongelman kanssa aletaan edetä (*. Mä muistelin tuossa, että tiheä heräily alkoi 3 kk iässä vakiinnuttuaan ensin 3-4 heräilyyn yössä. Ennen 4 kk neuvolaa jannu nukkui yhden kokonaisen yön heräämättä, mutta se oli joku "vahinko". Mä en noteeraa jonkun hammashoitolan tädin "lapsen kuuluu nukkua omassa huoneessaan" -jorinoita (aika paljon kuuluu hammashoitolan tädille missä meidän lapsi nukkuu) vaan teen omat ratkaisuni, mutta nyt se ratkaisun tekeminen on vaan aika pirun hankalaa.

Lopetetaan positiivisesti. Lapsi on oppinut viihtymään lattialla aika hyvin. Joskus tulee öitä, joihin sisältyy yksi pidempi unipätkä (~3 h). Lapsi osaa imeä vettä nokkamukista (autettuna), kun siinä on imuventtiili paikallaan (ilman venttiiliäkin onnistuu, mutta tällöin osa vesistä on usein rinnuksilla) - ehkä siltä luonnistuisi myös maidon imeminen vastaavasti?



*) Meillä on ollut jonkinlaiset iltarutiinit käytössä jo kun poika oli ihan pieni, ja yritin selventää yön ja päivän eroa himmentämällä valaistusta iltaisin sekä rauhoittamalla menoa jne. Kiinteä rytmi meillä on ollut heti, kun aloitettiin kiinteät. Sitäkin ennen rytmiä ja rutiinia oli, koska päiväunet olivat haasteelliset ja poika piti aina nukuttaa erikseen liikkeessä - päiväunitarve oli selkeästi tiedossa, koska yliväsymystila oli helppo huomata. Öisin on myös koetettu taputella takaisin uneen ja hokea unilauseita jo ennen Pantleyn opuksen lukemista eli kaiken järjen mukaan tuollaisten simppeleiden unta helpottavien asioiden pitäisi olla kunnossa. Unipussikin on ollut käytössä jo ties kuinka kauan.

Käntty

Uh. Yritän muuttaa asennetta. En enää iltaisin istu sohvalla henkeä pidätellen ja pelkää ensimmäistä heräämistä. Tänäänkin se tuli puolen tunnin kuluttua nukahtamisesta - tämä on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Koetan puuhata jotain, ja jos muksu herää, se herää. Uudella nukuttamismetodilla on nyt menty viikko. Alan hiljalleen harkita muksun siirtämistä pinnikseen, ei se voi paljon pahempaa olla kuin mitä viikon aikana on koettu. Ei kuitenkaan ole ollut mitään varsinaista kaavaa siinä nukkuuko mukelo paremmin yksinään ennen vanhempien nukkumaan menoa vai esimerkiksi mun vieressäni eli mä en tiedä, johtuuko nykyinen heräily nyt vaikkapa jostain maidontuoksusta.

Tänään on kyllä ollut järkyttävän pitkä molo otsassa. Vaikka mitään lopullista läpimurtoa ei olekaan saatu uudella nukuttamismetodilla, mun kai pitäisi iloita, etteivät yön ekat nukutukset kestä enää pahimmillaan 2,5 h eikä mun tarvitse maata sitä aikaa nukahtamistuttina. Maksimissaan muksu nukahtaa puolessa tunnissa, minimissään on mennyt pari minsaa, yleensä ehkä 10 minsaa. Parin minsan nukahtaminen tapahtui eilen ja yllättäen muksu nukkui sen jälkeen kolme tuntia yhteen menoon. Yritti herätä välissä, mutta kun en mennyt häsäämään väliin, jatkoi uniaan. Mutta, kuten aiemmasta postauksesta käy ilmi, eka herätys tuli kolmen tunnin jälkeen ja loppuyö olikin sen jälkeen ihan yhtä helvettiä. Jatkuvia heräilyjä ja nukahtaminen oli todella vaikeaa, valvomista. Olin ihan helvetin pettynyt, vaikka se ehkä typerää onkin.

On kyllä aika huolella ottanut kupolista viime aikoina. Olen ollut todella kyllästynyt tähän ainaiseen väsymykseen, aivojen toimimattomuuteen, muistamattomuuteen ja omaan saamattomuuteen. Hemmetti, jos edes sais kirjoitettua asioita ylös, mutta kun mun aivot ei pidä edes sitä vertaa jotain juttua mielessä, että ehtisin kirjoittaa sen paperille ennen unohdusta. Ketuttaa, että on pitänyt välillä nukkua lapsen ekat päikkärit - tai pikemminkin yrittää nukkua, koska mä en ole osannut nyt miehen kotona olon aikana kunnolla kuitata univelkoja. Heräilen ihan jatkuvasti tai en saa aamupäivälläkään unta.

Miehellä on yt:t. Jos kävisi niin perseesti, että tulis monoa, ehdottaisin varmaan, että alettais hinautua pk-seudulle. Olen viime aikoina miettinyt, olisiko tuo lähin isompi kaupunkikin vaan joku kompromissi, jossa olisin hetken kuluttua tyytymätön. Vai olisinko tyytyväinen enää missään? Ehkä mä en osaa enää olla tyytyväinen, ehkä tää kaikki pikkukaupunki-inho ja muu on vaan mun omaa kipuilua? Paskat. Okei, osa jutuista on selkeästi mun asenneongelmaa, koska tosissaan jo teini-ikäisenä halusin täältä vaan pois - nyt mussa on se ihan sama palo. Eikä sitä saa sammutettua muuten kuin lähtemällä. Mutta osittain mietin, tuleeko tämä tilanne ikinä paranemaan ratkaisevasti vai tulenko aina olemaan tälläinen vänisevä käntty.

Koetan saada itseäni ajan tasalle Iholla-sarjassa. Hitto, kun noita pk-seudun-maisemia on vaikea kestää! Mä haluan ratikkaan! Leffaan! Motarille! Ihmisten keskuuteen! Kauppakeskukseen! Metroon! Meren rannalle(*! Johonkin ravintolaan, joka ei ole Rosso!



*) Jumalauta, kun vituttaa joka kerta, kun ihmiset mainostaa, että täällä meidän kylässä on järviä ja vettä. No ei ole muuta kuin tuolla huitsin nevadassa. Okei, on joku pahainen joki, jota ei ole kuitenkaan hyödynnetty millään tavalla. Ei joenrantakahviloita tai palveluja satamassa, ei ravintolalaivoja. Onhan täällä jotain pikkulutakkoja ja tuo isompi tuolla vähän matkan päässä, mutta ei niistä mitenkään pääse kaupunkiympäristössä nauttimaan. Mä olen opiskellut kaupungissa, jota ympäröi vesi joka puolella - se oli oikea järvenrantakaupunki. Pällit, käykää joskus tämän kylän ulkopuolella!

Nirinari

Ketään ei enää kiinnosta mun (uni)jutut, mua itseäni kaikkein vähiten. Mutta ei se mitään. Seuraa tyhjänpäiväistä länkytystä.

Viime yönä klo 23: Jee, se on nukkunut kolme tuntia keskeytyksettä! Läpimurto!

Viime yönä klo 04: Vittu, miljoona herätystä klo 23:n jälkeen ja tossa se vaan killittää silmät selällään. Tämän jälkeen miehelle: "Tee sille jotain. Mä en oo nukkunut koko yönä." Tämän jälkeen hataria mielikuvia klo 6:n aikaan, seuraavan kerran klo 7.30, jolloin mies nousi sängystä jannun kera. Väsynyt jannu ekoille päiväunille 9.30, tunti levotonta unta sisällä vaunuissa (ulkona oli alkuun vähän liikaa pakkasasteita). Prkl.

Nyt kuuntelen ekoja mölinöitä itkuhälyttimestä. Jos se saatana ei nuku edes näitä päivän toisia päikkäreitä, niin muutan Afrikkaan.

Käväisin kirjastosta unihiekkaopuksen. Ihan kuin siitä olis jotain apua. Mutta kävinpä lenkillä! Ja oli autiota, klo 14:n pintaan lauantaipäivänä. Mutta hei, kaupat on menneet kiinni jo ajat sitten eikä kaikki niistä ole edes lauantaisin auki. Ja tori nyt on purettu jo tunteja ja taas tunteja sitten. Koska tekee mieli, niin purnaan vielä sitäkin, että täällä ei voi lapsen kanssa mennä kauppakeskukseen, kun sellaista ei ole (tai on, sellainen about 10 liikkeen minimalli, mutta se on lähes kokonaan tyhjillään). Täällä ei ole leikkipuistohengailua (en ole koskaan nähnyt muksuja äiteineen leikkipuistoissa), täällä ei ole lastenhoitohuoneita eikä keskustassa taida päästä paria liikettä lukuunottamatta yhteenkään lastenvaunuilla.

Pitäis vissiin ottaa yhteyttä ihmisiin. Taisi olla viime viikolla, kun ystävän avovaimo pyyteli käymään - hirveen kiva idea, mutta kun asutaan ehkä yhdeksän kilometrin päässä toisistamme ja mulla ei ole korttia eikä autoa eikä julkisiin voi mennä vaunujen kera (jos siis julkisia kulkiskin sen pari vuoroa päivässä). Huoh. Pitäis kai ajaa se kortti, mutta kivasti menivät just kallistumaan. Eikä meille siitä huolimatta kannattaisi hankkia kahta autoa, ei meillä olis varmasti edes varaa ylläpitää niitä.

Nirinari. Muikean kipeä alavatsa. Nyt jos olisi aika ennen raskautta, niin väittäisin, että menkat alkavat tänään, mutta nytpä ei tiedä. Jos olis saanut vaikka jonkun kivan tulehduksen, niin pääsisi vaihteeksi lekuriin.